tiistai 24. huhtikuuta 2018

Dädäismi #9 - Ajatuksia ruuduista

Nykyään keskustellaan paljolti siitä, miten paljon ihmiset viettävät aikaa tuijottaen erinäisiä ruutuja (=näyttöjä). Enimmäkseen ihmiset viettävät aikaa älypuhelimen äärellä, toisena tulee kaiketi vielä televisio ja kolmantena arvelisin olevan tietokone (ei lähdettä näihin; omia mielikuviani).

Itse vietän ruutujen ääressä ison osan valveillaoloajastani. Töissä olen näytön ääressä kahdeksan tuntisen päivän aikana ainakin kuusi tuntia. Kotona mieliajanvietteeni tapahtuvat tietokoneen näytön ääressä. Väliajat tulee tuijoteltua puhelimesta milloin mitäkin. 

Olen alkanut tiedostamaan korkeaa ruutuaikaani ja tunnen siitä hieman syyllisyyttä. Varsinkin puhelimella vietettyä aikaa pitäisi karsia, koska siitä suurin osa on turhaa ajan tappamista (vaikkakin usein mukavaa sellaista). Olen pyrkinyt vähentämään omaa ruutuaikaani esim. kirjoittamalla ruokalistat vanhalle kunnon paperille käyttäen vanhaa kunnon kynää. Työmatkat bussissa kuuntelen podcasteja johtuen osittain myös siitä, että ruudun tuijottelu keskustassa ajavassa bussissa saa minut pahoinvoivaksi.

Olen alkanut kiinnittää huomiota Tapsan "ruutualtistumiselle". 
Kodissamme on televisio päällä harvakseltaan ja useimmiten vain iltaisin. Samoin tietokoneet. Puhelimet ovat luonnollisesti (onko se luonnollista?) päällä koko päivän ja niitä tulee vilkuiltua epätasaisen säännöllisin väliajoin. Sanoisin silti, että Tapsa "altistuu ruuduille" (käytetään nyt tätä ilmausta vaikka se on sävyltään mielestäni hieman turhan dramaattinen) kohtalaisen vähän.

Useimmat kasvatusoppaat (viralliset ja epäviralliset) ovat tyypillisesti ohjeistaneet, että mitä vähemmän aikaa lapsi tai vauva viettää ruudun ääressä, sen parempi. Osittain tästä syystä koen aina vähintään hieman huonoa omatuntoa, jos esim. televisio on päällä Tapsan ollessa huoneessa.

Mielessäni pyörii ajatukset siitä, että jos lapsi katsoo television ruutua edes viittä sekuntia pidempään on keskittymishäiriö myöhemmällä iällä taattu. Vaihtoehtoisesti saatan kuvitella, että ruudusta tulee ainoa asia, mistä lapsi on aidosti kiinnostunut ja olen välinpitämättömyydelläni luonut todellisen television orjan.

Todellisuudessa Tapsa kuitenkin saattaa katsahtaa televisiota kohti mutta jatkaa pian omia touhujaan lelujensa tai kirjojensa kanssa. Televisio ei juurikaan häntä kiinnosta. Ajoittain hän saattaa jäädä katselemaan jos ruudusta näkyy piirrettyjä tai jotain mielenkiintoista. Säätiedotukset olivat hänen suosikkinsa muutaman kuukauden ikäisenä.

Mikäli Tapsa katsoo televisiota keskittyneesti, hän jaksaa keskittyä enintään 10 minuuttia. Pidän tätä hyvänä merkkinä: lapsi on pidemmän päälle kiinnostuneempi ympäröivästä kosketusetäisyydellä olevasta maailmasta kuin ruudusta, joka näyttää vain joitain kuvastuksia siitä.

On myös hetkiä, jolloin televisiosta on hyötyä Tapsan kanssa. Ulkovaatteiden pukeminen pojulle ei ole hänen mielipuuhaansa (tykkääkö kukaan lapsi tästä?). Kovassa kiireessä ulkovaatteiden pukeminen ei ole hauska kokemus kenellekään. Television päälle laittaminen tässä tilanteessa on oiva helpotus kummallekin. Vanhempi saa rauhassa ja ripeästi pukea lapsen ja lapsi sujahtaa huomaamattaan ulkovaatteisiin keskittyessään sisäistämään ruudun tapahtumia. Tässäkin tilanteessa lapsen ruudulle altistumisen voi laskea minuuteissa.

Entäs sitten puhelin? Lapsen kanssa yksin vietetty päivä tuntuu usein pitkältä. Jos otat puhelimen esiin lapsen ollessa seurassasi seuraa usein syyllinen olo. Ei ole mielestäni väärin käyttää pieni osa lapsen kanssa vietetystä ajasta tsekkaamalla mitä tapahtuu ulkomaailmasa. Tämän on todennut myös eräs tutkija. Itse yritän suhtautua puhelimen käyttämiseen samoin tavoin kuin suhtaudun siihen kenen tahansa ihmisen seurassa: Ollessasi toisen ihmisen seurassa, tulisi huomiosi olla hänessä, ei puhelimessasi. Pienet puhelintauot silti sallittakoon.

Lisähuomiona mainitsen vielä, että vanhemman, joka on lapsensa seurassa tulisi aina varata päähuomio lapselleen. Puhelimelle suodaan vain hetkellistä huomiota, jos sitäkään. Mikäli lapsi hakee vanhemmaltaan huomiota on oltava valmiina antamaan sitä. Toisena asiana haluan tuoda esiin itseäni vaivaavan ilmiön: vanhemmat, jotka laittavat vauvansa eteen puhelimen näytöllä pyörivän videon aina esim. ruokailun ajaksi. Miten lapsi koskaan oppii syömään ilman silmien edessä pyörivää viihdykettä, jos se vauvasta asti on osa ruokailua? 

Tapsa on tällä hetkellä niin vilkas ja vauhdikas (kohta hän ottaa jalat alleen ja Luoja meitä auttakoon, kun yritämme pysyä hänen perässään), ettei tietokoneen käyttäminen ole käytännössä mahdollista kuin sekunteja kerrallaan hänen ollessa samassa tilassa. Toisinaan pidän pöytääni seisoma-asennossa ja teen jotain, minkä voin helposti keskeyttää samalla, kun Tapsa touhuaa huoneessa omiaan. Seisomasta pääsen myös ripeästi väliin, jos katastrofi uhkaa.

Yleisellä tasolla, rohkaisen kaikkia tiedostamaan (en sanonut muuttamaan) ruututottumuksiaan. Itse tiedostan, että oma ruutuaikani on tällä hetkellä korkea. Koen kuitenkin, että elämääni kuuluu vielä paljon muutakin kuin ruutujen tuijottelu, joten en ole huolissani. Se, tuleeko Tapsalle rajoituksia ruutuaikaan joskus myöhemmin, jää nähtäväksi. Minulla oli lapsena "peliaika", ja pelaan pelejä vieläkin hartaudella ja mahdollisuuksien mukaan useita tunteja kerrallaan. Päätelkää tästä, mitä tahdotte.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti