Dädäismi #15 - 3 syytä, miksi inhoan hellettä (ja miten selviytyä siitä)

Kesän alussa hermoilin ja toivoin kelien puolesta hyvää kesää. Tiedossa oli erilainen kesä, koska tulisin viettämään sen poikani kanssa, vapaana päivätöistä. Ennen isyysvapaan ja kesän alkua hermoilin hieman, että keksimmekö tekemistä ja sallivatko säät ulkona olemisen. Suomen kesät ovat viime vuosina olleet säiden puolesta melko vaisut, joten huoleni olivat mielestäni oikeutetut.

Enpä olisi uskonut, että kesän loppupuolella katson säätiedotusta ja ilahdun nähdessäni ilman viilenevän ja sateistuvan. Näin kuitenkin kävi. Ennätyskuuma heinäkuu sai minut inhoamaan hellettä. Olen kuullut sanottavan, että (lämpimästä) säästä ei saisi valittaa. Olen eri mieltä ja valitan nyt säästä.

Huomioitavaa on, että olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että kyllä, liian lämmin voi olla ja pitänyt itselleni sopivaa lämpötilaa 20-25 asteen välissä. Erittelen seuraavaksi mitkä asiat aiheuttivat helteen seurauksena mielipahaa ja mitä keinoja löysin niistä selviämiseen.

1. Nukkuminen on tuskastuttavaa pyörimistä

Lämpötilat ovat helleaikaan olleet päivisin pahimmillaan yli 30 astetta ja öisinkin yli 20 astetta. Kuten tropiikissa. Kun otetaan huomioon vielä se, että asunto paahtuu auringossa koko päivän, niin yöt ovat erittäin tukalia. 

Olen itse helposti ja runsaasti hikoilevaa tyyppiä. Helleöinä en ole käytännössä käyttänyt peittoa ollenkaan ja silti olen hiestä märkä koko yön. Makuuhuoneessamme on tuuletin muttei se vaihda painostavaa ilmaa huoneessa, ainoastaan kierrättää sitä ympäriinsä.

Uni on katkonaista ja usein hyvin paljolti kuumeista unta muistuttavaa. Olen nähnyt erittäin pitkiä ja sekavia unia viime aikoina ja uskon helteen olevaan syypää tähän. Aamuisin olo ei ole ollut lähimainkaan levännyt. Kaiken kruunaa se tunne, kun heräät siihen samaan pätsiin, jossa olet koko yön kärvistellyt.

Kaikeksi onneksi helle ei juurikaan ole vaikuttanu Tapsan uneen. Poika nukahtaa samoihin aikoihin ja nukkuu käytännössä läpi yön sikeästi. Ainoana huonona puolena hän on alkanut heräämään n. tuntia aiemmin eli ennen kuutta. Joskus hän nukahtaa uudelleen, joskus ei. Silloin kuin ei, olen äreä.

2. Asunnosta ei huvita lähteä ulos

Jos asunnossa on kuuma, ulkona on vielä kuumempi. Päiväsaikaan varjossa on hädin tuskin siedettävää, auringossa taas kaikin puolin tuskallista. Tämä on erityisen kurjaa, kun vietät päivän pienen, uteliaan ja aktiivisen pojan kanssa. Aika kämpässä käy nopeasti tylsäksi molemmille ja jonnekin olisi päästävä.

Pienen lapsen kanssa ulos lähteminen varsinkin helteellä on lievästi sanottuna stressaavaa. Jatkuva huoli aurinkorasvauksen riittävyydestä, tarpeellisesta nesteytyksestä ja hatun päässä pitämisestä tuovat jo itsessään hien pintaan.

Mikäli ulos lähdetään jatkuva varjoisan paikan haeskelu alkaa uuvuttamaan nopeasti. Lisäksi pienen, uteliaan ja aktiivisen pojan pitäminen yhdessä paikassa on lähes mahdotonta, koska kaverilla on tapana tallustaa ympäriinsä taukoamatta välittämättä siitä mitä isä sanoo tai mikä voisi olla omaksi parhaaksi. Pienen ihmisen perässä kyyristely 30 asteen helteessä kysyy selvityimistahtoa.

Ai menkää maauimalaan jäähdyttelemään virkistävään uima-altaaseen? Kävelin kerran Kupittaan maauimalan ohi päiväsaikaan helteisenä päivänä enkä nähnyt uima-allasta pikkulapsimassan alta. Emme menneet Kupittaan maauimalaan silloin emmekä jatkossakaan. Samppalinna on kuulemma parempi mesta ja vielä testaamatta.

3. Helteeltä suojautuminen on vaikeaa

Ilman kylmetessä voi lisätä vaatetta. Ilman kylmetessä lisää voi laittaa lisää vaatetta. Ilman kuumetessa voi vähentää vaatetta. Ilman kuumetessa lisää voi ottaa lisää vaatetta pois. Mutta mitä sitten, kun ei ole enää vaatteita mitä ottaa pois?

Tapsa vietti helteen aikana kotona kaiken ajan pelkässä vaipassa ja oli silti aina hikinen ja nihkeä. Usein hän myös tuntui valittelevan tukalaa oloa. Itse käytin kotona lähinnä uimashortseja ja siinä se. Silti hiki puski lähes joka käänteessä.

Ulos mentäessä oli pakko pukea paita päälle, jotta auringolta olisi edes vähän suojaa (aurinkorasvaa käytettiin luonnollisesti myös). Onneksi vaunujen suojakuomu antoi Tapsalle mukavasti varjoa ja viileyttä. Itse taas hikoilin 20 minuutin kävelyn aikana yhden hihattoman paidan kohtalaisen märäksi.

Helteeltä ei voinut oikein paeta ainakaan pukeutumalla. Olikin siis turvauduttava muihin keinoihin...

Miten toimia pienen lapsen vanhempana helteen iskiessä

Itsestään selvät perusasiat ensin: vaatetus kuntoon molemmille. Tarpeeksi kevyet ja hengittävät vaatteet. Kotona meidän poikamme pärjäsi mainiosti pelkässä vaipassa. Liikkeellä ollessamme päällä oli paita, vaippa sekä hattu.

Nesteytys on äärimmäisen tärkeä asia varsinkin helteisillä keleillä. Itse otin tavaksi tarjota pojalle juotavaa n. kerran tunnissa ja pyrin jättämään vesimukin siten, että hän sai sen halutessaan käsiinsä. On tärkeää muistaa juoda myös itse (kiitos Kapteeni Itsestäänselvyys).

Paikkoja, joissa helteeltä pääsee pakoon hetkeksi: ostoskeskukset ovat kokemukseni mukaan hyvin ilmastoitutuja. Sama pätee ruokakauppoihin. Meillä oli tapana käydä myös kirjastossa lasten osastolla, jossa poju sai temmeltää vapaana, leikkiä leluilla ja ilmastointi takasi viileän tauon ulkona vallitsevasta polttavasta kuumuudesta. Uimista voin myös lämpimästi (heh heh) suositella.

Ruuaksi kannattaa ainakin välipaloilla tarjota mehukkaita hedelmiä, jotka ravinnon lisäksi tarjoavat nestettä. Syö itsekin vastaavanlaista ruokaa vähän väliä.

Yöllä makuuhuone kannattaa pyrkiä pitämään mahdollisimman avoimena ilman vaihtumisen takaamiseksi. Me pidimme ikkunan ja oven auki. Lisäksi kuumimpina öinä tuuletin pyöri nurkassa läpi yön. Mainittakoon, että näistä huolimatta ainakin itse hikoilin koko yön ja nukuin huonosti kuten mainitsin.

Ihanaa, kun helle vaikuttaa nyt menevän ohi. Todennäköisesti kirjoitan talvella tekstin, missä valitan pakkasta ja siitä aiheutuvaa pukeutumisrumbaa. Koskaan ei voi voittaa.

Dädäismi #14 - Kakkavaipan vaihtaminen lentokoneessa ja muita matkailutarinoita

Kesän alussa teimme ensimmäisen koko perheen yhteisen ulkomaan matkamme. Tapio oli käynyt aiemmin tänä vuonna Tallinnassa mutta nyt edessä olisi ensimmäinen koko perheen matka ja ensimmäinen kerta lentokoneessa. Kohteeksi valikoitui Bulgariassa sijaitseva Mammala, joka tunnetaan tästä eteenpäin myös nimellä Mylly-Mammala tai yksinkertaisesti Mylly.

Olin itse käynyt Myllyssä ennen reissuamme useita kertoja. Siltikin oman pienen poikani ja puolisoni sinne vieminen hermostutti hieman. Kyseessä ei ole mikään perinteinen bulgarialainen turistikohde kuten resortit esim. Sunny Beachilla tai Kultahietikolla. Mylly sijaitsee Bulgarian maaseudulla n. 40 minuutin päässä suurkaupunki Varnasta. Siellä näkee vielä hevoskärryjä ja kylässä, jossa Mylly sijaitsee on vain muutama sata asukasta ja kauppa sekä baari.

Lentomatka

Lentomme lähti lauantaina mutta kotoa matkaan lähdettiin jo perjantaina aikaisen lentoaikataulun vuoksi. Yö lentokenttähotellissa meni ongelmitta ja voin suositella sitä kaikille, joita keskellä yötä matkaan lähteminen ei huvita pienen lapsen kanssa. Mainittaakoon myös tässä vaiheessa, että mukana matkustivat mamma ja pappa, joten Tapsalle oli tupla määrä vahtijoita. Tämä luonnollisesti helpotti matkustamista.

Lentokentälle suunnattiin lauantaiaamuna ennen puoli seitsemää. Kohtalaisesti nukuttu yö ja kohtalainen hotelliaamupala antoivat mukavasti voimia ensimmäisen lentokenttäkokemuksen kohtaamiseen.

Lentokentällä kaikki sujui hyvin kunhan yksi henkilö matkaseurueestamme oli koko ajan Tapsan valvojana. Poika on oppinut kävelemään ja on äärimmäisen kiinnnostunut kaikesta, mitä näkee ympärillään. Hän siis vipeltää ympäriinsä koko ajan ja jaksaa pysyä paikallaan viittä sekuntia kauemmin vain harvoin. Tämän tiedostaminen hieman hirvitti ennen lentokoneeseen astumista.

Check-init ja turvatarkastukset suoritettuamme hoidimme Tapsan vaipanvaihdon yhdessä lentokentän monista lastenhoitohuoneista ja olimme valmiit siirtymään lentokoneeseen. Lentokenttäbussi kuljetti meidät koneen luo (kannattaa hakeutua istumaan, jos kannat pientä lasta sylissäsi kuten itse tein) ja nousimme Freddie Mercuryn kuvalla varustettuun lentokoneeseen. 

Seuraavat kolme tuntia pienessä tilassa mahdollisesta korvakivusta kärsivän lapsen kanssa, ajattelin lievästi stressaantuneena. Muistelin aiempia lentomatkojani ja jostain syystä en voinut lakata ajattelemasta matkaa, jonka aikana eräs lähistöllä istunut ilmeisestä korvakivusta kärsivä lapsi ei lakannut huutamasta koko lennon aikana ollenkaan. Yritin karistaa nämä ajatukset ja ajatella, että kolme tuntia on lopulta aika lyhyt aika.

Lähdössä lentoon.

No kuinkas kävikään. Lentomatka sujui äärimmäisen helposti. Tapsan korvat eivät sattuneet ollenkaan (tai ainakaan hän ei sitä näyttänyt. Nousun alettua Tapsa nukahti lähes välittömästi äidin syliin. Laskun aikana hän mutusti eväänä olleita maissinaksuja hyvin keskittyneesti). Ainoa harmituksen aihe oli lähinnä tylsistyminen jatkuvaan paikallaan istumiseen. Tähänkin toivat helpotusta vierailut mamman ja papan penkkirivillä, jonne sai itse kävellä käytävää pitkin. Edessä olevalla penkkirivillä olevista pikkulapsista sai myös mukavaa matkaseuraa, joiden kanssa eväänä olleet maissinaksut tuli sosialismin hengessä jaettua.

Perillä Bulgariassa! 

Lentokentälle saavuttiin kellon lähestyessä keskipäivää. Lämpötila oli jokseenkin sama kuin Suomessa, joten se ei aiheuttanut tarvetta sopeutumiseen. Lievää harmitusta aiheutti jonotus passintarkistuspisteelle mutta siitäkin selvittiin. Laukut saimme nopeasti ja kohta olimmekin matkalla kohti Myllyä.

Matkamme kesti viikon ja se aika hujahti vähemmän yllättäen hyvin nopeasti. En ala tässä erittelemään jokaisen päivän ohjelmaamme yksityiskohtaisesti, koska ensinnäkin en muista enää kaikkea ja toiseksi eihän sellaista jaksa kukaan lukea.

Päivät kuluivat Mylly-mammalan pihamaata tutkien, läträten uima-altaassa ja tekemällä retkiä lähiseudulle joko kävellen tai autolla. Ja tietenkin tutustuen paikalliseen ruokakulttuuriin äärimmäisellä antaumuksella.

Mylly-Mammala

Lapsen kanssa matkustaminen - odotukset vs todellisuus

Pienen lapsen kanssa matkaan lähteminen tuntui etukäteen kieltämättä hieman stressaavalta. Ajatukset siitä, että mitä jos kaikki meneekin pieleen ja sairastumme kaikki turistiripuliin ensimmäisenä päivänä väistyivät kuitenkin nopeasti ja huomasin, että matkalla olo ei lopulta juurikaan poikkea normaalista elämisestä pienen lapsen kanssa.

Meitä tosin helpotti matkakohteemme, jossa Tapsalla oli kaitsijoita useampia ja iso piha, jossa viettää aikaa. Kuvittelen, että rantaloma majoittuen hotellissa olisi ollut hyvin erilainen kokemus. Tällä hetkellä ajatus siitä rehellisesti sanoen puistattaa. Useimmat lapsiperheet kuitenkin tekevät juuri tällaisia matkoja joka vuosi, joten ei sekään nyt ihan kamalaa voi olla.

Yksi huomio, jonka teimme matkan aikana oli se, että Suomi on ällistyttävän kehittynyt maa erityisesti lapsiystävällisyyden kannalta. En puhu nyt ihmisten asenteista lapsia kohtaan (tämä tuntuu itse asiassa menevän hieman päinvastoin ja siitä lisää kohta) vaan siitä miten helpoksi lastenhoito on tehty liikuttaessa julkisilla paikoilla toisin sanoen kodin ulkopuolella.

Bulgariassa esim. lastenhoitohuoneita oli hyvin harvoissa paikoissa. Syöttötuoleja löytyi paremmin mutta esim. Varnan lentokentän kahviloissa ei syöttötuoleja ollut. Itse annoin ennen paluulentoa Tapsalle lounaan pitämällä häntä sylissä ja sen päätteeksi lounasta oli lentänyt vaatteilleni varmasti yhtä paljon kuin oli mennyt Tapsan suuhun. Sain osakseni sääliviä katseita.

Housuni lentokenttälounaan jäljiltä.

Vaippaa saatiin myös vaihtaa usein hyvin vaikeissa olosuhteissa. Kävelemään oppineen lapsen paikallaan pitäminen (kakka)vaipan vaihdon aikana vaatii luovuutta, kun käytettävissä ei ole muuta kuin tavallinen vessa. Puhumattakaan pyllypesusta. Suomeen palattuamme ABC-huoltoaseman käytännönläheinen lapsiystävällisyys tuntui taivaalliselta.

Asenteet lapsia kohtaan taas olivat Bulgariassa positiivisemmat, jopa ihailevat. En sano, että Suomessa lapsiin suhtauduttaisiin kautta linjan penseästi mutta olen ehdottomasti havainnut nyrpeyttä (ja ajoittain syyllistynyt tähän itsekin), kun lapsen kanssa liikkuu. Bulgariassa lapseen suhtauduttiin aina hyvin myönteisesti ja toisinaan suoranaista ihailua osoittaen. Esimerkkinä eräään varnalaisen ravintolan henkilökuntaan kuuluva tyttö tuli ujosti englanniksi kysymään saisiko koskettaa Tapsaa, koska piti tätä niin kauniina lapsena.

Paluulento ja kakkavaipan vaihto lennon aikana

Otsikon velvoittamana kerron parilla sanalla paluulennosta ja sen aikana suoritetusta vaippaoperaatiosta. Paluulento meni tiivistetysti aivan yhtä mallikkaasti kuin menolento. Ainoa harmituksen aihe tuli jälleen vain ja ainoastaan tylsistymisestä. N. 1/3 lennosta taisi Tapsa viettää untenmailla.

ZzzzzZZZzzzzz.

Vaipanvaihdon aika tuli viimeisen kolmanneksen aikana. Pohdimme kannattaako vaippaa edes vaihtaa tai onko se ylipäätänsä mahdollista. Päätin ilmoittautua vapaaehtoiseksi ja tarttua haasteeseen.

Istuimme koneen peräosassa aivan vessojen vieressä, mikä helpotti hieman. Nappasin pojan syliin ja tungin puhtaan vaipan toiseen taskuun ja toiseen kosteuspyyhepaketin. Eikun menoks.

Mitä..? Voiko se olla..?

Kyllä! Lentokoneen vessassa oli kuin olikin lastenhoitoon tarkoitettu taso. Tästähän tulee helppoa, ajattelin. Tässä vaiheessa en muuten vielä ollut tietoinen, että vaipan sisältö ei ollut vain ykköstä vaan kakkonen oli myös luikerrellut mukaan.

Pääsimme ahtaaseen vessakoppiin sisälle ja toden totta, pöntön takana oli pieni taso, johon Tapsa mahtui juuri ja juuri makaamaan selälleen. Asetin hänet tasolle ja aloin hankalassa kumarassa riisumaan pojan housuja.

Riisuin likaisen vaipan ja totesin pyllypesun olevan välttämätön johtuen em. kakkosen läsnäolosta. Pesu oli varmaan operaation hankalin vaihe, koska lavuaari oli minimaalinen (eikä vetänyt kunnolla) ja jouduin edelleen olemaan kumarassa kopin ahtaudesta johtuen. Pyllyn kuivaaminen osoittautui myös hankalaksi, koska pyyhettä ei ollut. Päädyin kuivaamaan pojan lopulta lähes läpinäkyvän ohuella vessapaperilla. Vasta myöhemmin huomasin, että vessassa olisi ollut ihan tavallista käsipaperiakin.

Kaiken kaikkiaan vaipanvaihto lentokoneessa oli hieman haastavampaa kuin vaikka ostarin lastenhoitohuoneessa muttei niin hankalaa kuin bulgarialaisen ravintolan vessassa, jossa ei ole minkäänlaisia fasiliteetteja kyseisen toimituksen hoitamiseen.

Kokonaisuutena arvioisin matkamme olleen menestys ja seuraavalle matkallemme lähdemme kokeneempina ja ainakin itse tulen olemaan kevyemmin, luottavaisemmin mielin.

Dädäismi #13 - On hienoa olla isä

Isyys on herättänyt ja herättää minussa monipuolisen kirjon ajatuksia. Ajasta ja paikasta riippuen ne ovat joko positiivisia tai negatiivisia tai jotain siltä väliltä. Joskus huomaan ajattelevani, että ei minua ole tehty isäksi mutta yritän nyt vain jotenkin suoriutua minulle langetetusta tehtävästä. Toisinaan ajattelen isyyden olevan helppoa ja mukavaa.

Näihin tuntemuksiin liittyy lähes aina jokin tapahtuma tai sarja tapahtumia. Hetkinä, kun kaikki sujuu, ajattelen, että onpas tämä helppoa. Vaikeiden tapahtumien aikana tulen ajatelleeksi, että mitähän tästäkin tulee vai tuleeko mitään. Melko luonnollista.

Isyysvapaastani on kulunut nyt suurin piirtein puolet. Isyysvapaan alettua Tapsan kanssa viettämäni aika kohosi huimasti. Olen viettänyt ja tulen viettämään hänen kanssaan kokonaisia päiviä, joskus vuorokausia. Alussa tämä oli se ajatus, mikä minua hirvitti, jopa pelotti.

Ajan myötä olen huomannut, että ajattelen yhä vähemmän negatiivisia ajatuksia vaikka tilanne sellaiset "oikeuttaisikin". Päin vastoin, olen alkanut lähes nauttimaan, kun vanhempana olo heittää eteeni haasteita.

Vietettyäni kokonaisen päivän Tapsan kanssa ja istumme iltapalalla, tunnen ylpeyttä. Tämä ihmisen alku on jälleen selvinnyt yhdestä päivästä elämässään ja se on suurilta osin minun ansiotani. En yritä ottaa kunniaa itselleni poikani kasvusta vaikka onhan minulla siinä iso osa. Tunnen myös ylpeyttä siitä, että olen itse selvinnyt ja (kutakuinkin) järjissäni.

Toinen iso ylpeyden aihe koittaa joka kerta, kun Tapsa osoittaa merkkejä kasvusta ja kehityksestä. Se voi olla jotain täysin pientä ja tavallaan merkityksetöntä kuten jokin uusi äänne. Omia suosikkejani ovat tilanteet, joissa ymmärrän häntä ja hän (välillä) ymmärtää minua. Osaan esimerkiksi melko hyvin jo sanoa, mitä Tapsa tarkoittaa useimmilla toiminnoillaan. Kova, korvia särkevä kiljaisu tarkoittaa 'haluan asian x, jota osoitan tällä hetkellä' tai sydäntä särkevä valittava huudahdus 'en hyväksy sitä, että otit minulta tavaran, jota himoitsin'.

Vastaavasti tulen kovin ylpeäksi siitä, että Tapsa tuntuu ymmärtävän asioita, joita sanon tai osoitan hänelle. Esimerkki iltapalalta: Ojennan hänelle talkkimuruja, jotka hän leikinomaisesti kasaa maitomukinsa päälle pieneen kuperaan osaan. Tapsa vaatii minua antamaan lisää muruja em. kiljaisu+osoitus tyylillään. Sanon 'kato' samalla, kun osoitan hänen mukiinsa, johon muruja on kertynyt. Tapsa havaitsee tilanteen ja alkaa syömään muruja mukinsa päältä, johon oli niitä hetki sitten ylpeänä kerännyt.

En osaa sanoa oliko tälle tekstille jokin "punainen lanka" tai "teema". Mieleni teki yrittää kuvailla joitain ajatuksia, joita vanhemmuus on jälleen minussa herättänyt. Olen mielissäni, että ajatukset ovat useammin ja useammin jotain positiivista. 

Erityisesti, jos päivän tapahtumat eivät olekaan olleet sieltä ihan mahtavimmasta päästä (Esim. tänään olen vaihtanut kaksi ns. nipa-vaippaa ja pessyt ukon päästä varpaisiin tämän jälkeen). Päällimmäisenä ajatuksena on nyt vain, että kyllähän minä tästä selviän. Ja samalla nautin joka hetkestä. Enemmän tai vähemmän. 

Yhä useammin huomaan ajattelevani että, on hienoa olla isä.

P.S. Seuraavassa tekstissä kerron millaista oli matkustaa Tapsan kanssa lentokoneella ulkomailla sijaitsevaan mammalaan ja mitä siellä tapahtui. Pysykää messissä!

Dädäismi #8 - Alle kuukausi isyyslomaan

Alle kuukauden päästä jään kolme kuukautta kestävälle isyyslomalle. Todellisuudessa kyseessä on yhdistelmä erinäisiä vapaita, joita järjestelin viettääkkseni kolmen kuukauden kesäloman Tapsan kanssa. Suomen valtiossa tämä on mahdollista. Olen kiitollinen. Ja jännittynyt sekä innoissani.

Ajankohta ei voisi olla parempi. Poju täyttää vuoden ja Suomen kesä alkaa. Toivon mukaan kesä muistuttaa omia lapsuuden kesiäni kelien puolesta tänä vuonna.

Mitä sitten odotan isyyslomalta? Usein visiossani kuljemme Tapsan kanssa jokirannassa ja aurinko paistaa. Pysähdymme nurmikolle ja Tapsa nukkuu vaunuissa päiväunet, jonka aikana syvennyn hyvään kirjaan. Elämä on ihanaa. Tietenkään kaikki hetket eivät tule olemaan näin ruusuisia mutta haluan uskoa, että elämä hymyilisi suurimman osan ajasta.

Toivon, ettei aika käy pitkäksi. Olen aiemmin maininnut ainakin yhdessä kirjoituksessani, että pienen ihmisen kanssa vietetty aika käy usein pitkäksi. Tämä koskee enimmäkseen kuitenkin sisätiloja. Kesän saapuessa tekemisen mahdollisuudet moninkertaistuvat. Ajan saa kulumaan huomattavasti ripeämmin, kun lapsen kanssa lähtee oikeastaan ihan mihin tahansa. Oman kodin seinien sisällä aika sen sijaan usein tuntuu matelevan.

En ole vielä sen tarkemmin ryhtynyt konkretisoimaan, mitä kaikkea tulemme Tapsan kanssa kesälomamme aikana tekemään. Tapsa alkaa olemaan jo siinä iässä, että esimerkiksi leikkipuistoon meneminen ei ole naurettava ajatus. Yritän miettiä yksityiskohtia mahdollisimman vähän etukäteen, jotta en aseta itselleni paineita. En kanna huolta myöskään siitä, tulenko pärjäämään Tapsan kanssa pidempiä aikoja kahdestaan. Tähän olemme osoittaneet pystyvämme useita kertoja aiemminkin. Hedelmäsmoothie takataskussa selviydymme kesästä voittajina.

Alkavasta isyyslomasta (ja kesästä!) olen oikeastaan vain innostunut ja odottavainen. Työnjakomme on ollut minun ja puolisoni välillä koko Tapsan olemassaolon ajan se, että käyn itse töissä ja Tapsa on kotona äitinsä kanssa. Viime kuukausien aikana kuvio on hieman sekoittunut myös puolisoni käydessä viikottain tekemässä muutamia työvuoroja.

Alusta saakka olen ollut sitä mieltä, että se, kumpi jää lapsen kanssa kotiin, saa osakseen rankemman tehtävän. Vietettyäni pidempiä ajanjaksoja Tapsan kanssa en välttämättä enää allekirjoittaisi tätä väittämää. En silti sano, etteikö kotivanhempana olo olisi ajoittain hyvinkin raskasta mutten pidä sitä enää kaikki voimavarat ja elinvoimat kuluttavana loputtomana urakkana. 

Tapsan kasvettua ovat kotipäivät myös helpottuneet. Pienenä vauvana Tapsa kärsi runsaista vatsavaivoista, joka saattoi tarkoittaa kokopäiväistä lohdutonta itkua. Tyypillisesti pieni vauva ei myöskään valveilla ollessaan viihdy juurikaan muualla kuin sylissä, mikä myöskin sitoo kotona olevaa vanhempaa.

Oman haasteensa isyyslomaan ja kesään tuo taloyhtiössämme alkava parvekeremontti. Kaikkien asuntojen parvekkeet tulevat olemaan kirjoitushetkellä tuntemattoman pituisen ajan pois käytöstä. Tapsa on lähes koko elämänsä nukkunut päiväunensa poikkeuksetta parvekkeella. Nyt tämä ei tule enää olemaan mahdollista ja tästä kannan hieman huolta. Toki päiväunet pitää ennemmin tai myöhemmin opetella nukkumaan muuallakin kuin vaunuissa. Viimeistään hoitoon mennessä Tapsan vaunupäikkärit tulevat päättymään. Nyt niistä on hieman pakko opetella eroon vaikka kesällä voi kelien puitteissa lähteä ulkoilemaan ja antaa pojun nukkua vaunuissa ulkosalla samalla, kun itse hengailee vieressä.

Kuten mainitsin isyyslomani päätyttyä elokuussa Tapsa aloittaa päivähoidon. Pieni poikamme ei olekaan enää niin pieni, että viettäisi kaiket päivät kotona jomman kumman vanhemman seurassa. Tämä tuo hieman haikean olon mutta toisaalta olen tyytyväinen, että pääsemme puolisoni kanssa molemmat työelämään, joka taasen mahdollistaa muita asioita mm. taloudellisesti.

Olen kiitollinen, että saan viettää pidemmän ajan poikani kanssa. Luonnollisesti olen saanut viettää runsaasti aikaa hänen kanssaan ollessani työelämässä mutta nyt tilanne on eri. "Päivätyöni" on olla hänen isänsä kolmen kuukauden ajan (tietenkin isänä oleminen on kokopäiväinen työ oli lomalla tai ei mutta tiedätte mitä ajan takaa). 

Koen jo nyt omaavan hyvän ja alati syventyvän suhteen poikaani. Uskon sen syvenevän entisestään, kun pääsemme viettämään aikaa yhdessä, tekemään juttuja yhdessä ja yksinkertaisesti hengailemaan yhdessä.

Uskon, että pidemmän isyysloman pitäminen vaikuttaa myös parisuhteeseen positiivisella tavalla. Se, millaista on olla kaiket päivät lapsen kanssa kotivanhempana (hyvässä ja pahassa), ei varmasti aukene ellei ole sitä kokenut itse. Pidän erittäin tärkeänä, että myös minä pääsen kokemaan tämän, eikä vain puolisoni.

Elän käsityksessä, että nykyäänkin isän kotiin jäämistä ihmetellään. Mielestäni asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Onhan isä yhtä paljon lapsen vanhempi kuin äitikin. Toki joitakin perheitä saattaa sitoa taloudelliset rajoitteet, joiden puitteissa vanhempainvapaat on järjestettävä. Rohkaisen silti kaikkia uusia vanhempia hyödyntämään tilaisuus olla pidennetty ajanjakso kotivanhempana lapselleen. Minulle on kerrottu, että lapsi on pieni vain silmänräpäykseltä tuntuvan hetken. Siitä kannattaa siis yrittää nauttia täysin siemauksin. Itse pyrin näin tekemään ja olen omasta mahdollisuudestani valtavan iloinen.
 

Dädäismi #7 - Se paniikinomainen tunne, kun...

Istuin bussissa matkalla töistä kotiin. Olin menossa hakemaan Urho-koiraa, jonka kanssa suuntaisimme suoraan Tapsan isovanhempien luokse hakemaan pojua. Tapsa oli ollut puolisoni päällekkäin menevän työvuoron takia isovanhemmilla päivän hoidossa.

Saavuin paikalle, kiitin, sujautin pojun vaunuihin ja kohta talsimme kohti kotia puoliksi jäisellä ja puoliksi märällä jalkakäytävällä. Olin saanut aiemmin päivällä whatsappin välityksellä ohjeistuksen pojan päivällisestä:

Kuullostaa yksinkertaiselta.

Saavuimme kotiin ja pojan valittelusta päättelin nälän olevan jo merkittävä. Suuntasimme suoraan keittiöön, istutin pojan syöttötuoliin riisikakkupalan kanssa (näillä on hyvä ostaa aikaa, kun hääräät pääateriaa valmiiksi nälkäiselle lapselle) ja aloin leikkaamaan em. avokadoa.

Olen syönyt elämässäni useamman avokadon (useamman kuin 50 mutta varmaan vähemmän kuin 150) mutten koe olevani avokado-asiantuntija missään nimessä. Siksi ihmetykseni oli ilmeinen, kun sain avokadon halki ja kiven poistettua.

Kuiva, kova ja outo eivät ole kovin mairettelvia adjektiiveja puhuttaessa avokadosta.

Toden totta, kaikki ei ollut tässä avokadossa kohdallaan. Yritin kuumeisesti miettiä, annanko tästä huolimatta palaset pojalle maistettavaksi. Tapsa mutusteli vielä kohtalaisen tyytyväisenä riisikakkua. Maistoin itse avokadoa toistamiseen ja totesin edelleen maun olevan pielessä. Avokado jouti biojäteastiaan.

Nyt minulla oli pulma ja kello kävi. Riisikakun loppu oli jo lentänyt lattialle ja sieltä päätynyt Urhon kitaan. Tapsa katsoi minua odottavaisena ja selitykset eivät nyt kelpaisi. 

Tutkin jääkaappia. Hedelmäsmoothie ei nyt pelastaisi minua, koska Tapsa oli sellaisen jo tänään saanut (ei makeaa mahan täydeltä). Pakastimessa oli aiemmin tehtyjä annoksia kalaa ja perunaa mutta niitä poju oli syönyt jo kaksi saman viikon aikana. Vaihtelua pöytään oli tullut ohjeeksi. Raportoin tilanteesta reaaliajassa puolisolleni whatsappissa. Olin hikinen. Puhelimen akku oli loppumassa. Ratkaisun olisi löydyttävä pian.

Pitkältä tuntuvan pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan pakastimesta kaksi jäistä lihapullaa. Niiden sulaessa mikrossa mietin millä ilveellä tarjoan kaksi kuivaa lihapullaa uskottavasti vaativalle syöjälle. Päätin, että hajotan lihapullat pieneksi muruksi ja syötän ne yksinkertaisesti haarukalla. Ihan pokkana, kuten sanotaan

Vaati kyllä aikamoista pokeria yrittää tarjota tätä yritelmää.

Istuin alas ja tarjosin ensimmäisen haarukallisen. Tapsa katsoi minua hieman säälivästi mutta otti lihapullan murut suuhunsa. Kovin montaa haarukallista emme päässeet eteenpäin kun poika alkoi osoittaa tyytymättömyyden merkkejä. En ihmetellyt, koska olihan tarjonta aika surkeaa. Tarvitsin uuden idean. Samalla hetkellä whatsappiin ilmestyi viesti (epä)suoraan korkeammalta voimalta:

  

Turkkilainen jugurtti! Mikä ihana pelastus. Ryntäsin hakemaan jugurtin jääkaapista ja sekoitin sekaan hedelmäsmoothien. Aloin kiireesti lusikoimaan kellertävää päivänpelastusta pojun suuhun. Tämä sai tyydyttävän vastaanoton. Huokaisin. Siinä lusikoidessani Tapsa löysi vielä jauhelihapullan muruja ruokalapustaan ja niitä päätyi jugurtin sekaan. Kaikkien mutkien kautta tarjolla olikin lopulta ekstraspesiaaliherkkua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja yksi helpottunut isä. Tämän episodin päätteeksi päätin, että kotiimme hankitaan hätävararuokavarasto Tapsalle välttyäksemme vastaanvanlaiselta sydämentykytykseltä jatkossa. No, ainakin poika tuli ruokittua ja samalla syntyi uusi ruoka taaperoikää lähestyville: turkkilainen hedelmäsmoothiejauhelihajugurtti.

P.S. Kaiken tämän aikana en itse luonnollisestikaan ehtinyt syödä mitään ja edellisestä ateriasta oli kulunut useampi tunti. Uskon merkittävän näläntunteen vaikuttaneen tilanteen eskaloitumiseen ja pyrin jatkossa ruokkimaan itseni kohtalaisessa ajassa välttyäkseni turhalta panikoinnilta.