Dädäismi #7 - Se paniikinomainen tunne, kun...

Istuin bussissa matkalla töistä kotiin. Olin menossa hakemaan Urho-koiraa, jonka kanssa suuntaisimme suoraan Tapsan isovanhempien luokse hakemaan pojua. Tapsa oli ollut puolisoni päällekkäin menevän työvuoron takia isovanhemmilla päivän hoidossa.

Saavuin paikalle, kiitin, sujautin pojun vaunuihin ja kohta talsimme kohti kotia puoliksi jäisellä ja puoliksi märällä jalkakäytävällä. Olin saanut aiemmin päivällä whatsappin välityksellä ohjeistuksen pojan päivällisestä:

Kuullostaa yksinkertaiselta.

Saavuimme kotiin ja pojan valittelusta päättelin nälän olevan jo merkittävä. Suuntasimme suoraan keittiöön, istutin pojan syöttötuoliin riisikakkupalan kanssa (näillä on hyvä ostaa aikaa, kun hääräät pääateriaa valmiiksi nälkäiselle lapselle) ja aloin leikkaamaan em. avokadoa.

Olen syönyt elämässäni useamman avokadon (useamman kuin 50 mutta varmaan vähemmän kuin 150) mutten koe olevani avokado-asiantuntija missään nimessä. Siksi ihmetykseni oli ilmeinen, kun sain avokadon halki ja kiven poistettua.

Kuiva, kova ja outo eivät ole kovin mairettelvia adjektiiveja puhuttaessa avokadosta.

Toden totta, kaikki ei ollut tässä avokadossa kohdallaan. Yritin kuumeisesti miettiä, annanko tästä huolimatta palaset pojalle maistettavaksi. Tapsa mutusteli vielä kohtalaisen tyytyväisenä riisikakkua. Maistoin itse avokadoa toistamiseen ja totesin edelleen maun olevan pielessä. Avokado jouti biojäteastiaan.

Nyt minulla oli pulma ja kello kävi. Riisikakun loppu oli jo lentänyt lattialle ja sieltä päätynyt Urhon kitaan. Tapsa katsoi minua odottavaisena ja selitykset eivät nyt kelpaisi. 

Tutkin jääkaappia. Hedelmäsmoothie ei nyt pelastaisi minua, koska Tapsa oli sellaisen jo tänään saanut (ei makeaa mahan täydeltä). Pakastimessa oli aiemmin tehtyjä annoksia kalaa ja perunaa mutta niitä poju oli syönyt jo kaksi saman viikon aikana. Vaihtelua pöytään oli tullut ohjeeksi. Raportoin tilanteesta reaaliajassa puolisolleni whatsappissa. Olin hikinen. Puhelimen akku oli loppumassa. Ratkaisun olisi löydyttävä pian.

Pitkältä tuntuvan pohdinnan jälkeen päädyin ottamaan pakastimesta kaksi jäistä lihapullaa. Niiden sulaessa mikrossa mietin millä ilveellä tarjoan kaksi kuivaa lihapullaa uskottavasti vaativalle syöjälle. Päätin, että hajotan lihapullat pieneksi muruksi ja syötän ne yksinkertaisesti haarukalla. Ihan pokkana, kuten sanotaan

Vaati kyllä aikamoista pokeria yrittää tarjota tätä yritelmää.

Istuin alas ja tarjosin ensimmäisen haarukallisen. Tapsa katsoi minua hieman säälivästi mutta otti lihapullan murut suuhunsa. Kovin montaa haarukallista emme päässeet eteenpäin kun poika alkoi osoittaa tyytymättömyyden merkkejä. En ihmetellyt, koska olihan tarjonta aika surkeaa. Tarvitsin uuden idean. Samalla hetkellä whatsappiin ilmestyi viesti (epä)suoraan korkeammalta voimalta:

  

Turkkilainen jugurtti! Mikä ihana pelastus. Ryntäsin hakemaan jugurtin jääkaapista ja sekoitin sekaan hedelmäsmoothien. Aloin kiireesti lusikoimaan kellertävää päivänpelastusta pojun suuhun. Tämä sai tyydyttävän vastaanoton. Huokaisin. Siinä lusikoidessani Tapsa löysi vielä jauhelihapullan muruja ruokalapustaan ja niitä päätyi jugurtin sekaan. Kaikkien mutkien kautta tarjolla olikin lopulta ekstraspesiaaliherkkua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja yksi helpottunut isä. Tämän episodin päätteeksi päätin, että kotiimme hankitaan hätävararuokavarasto Tapsalle välttyäksemme vastaanvanlaiselta sydämentykytykseltä jatkossa. No, ainakin poika tuli ruokittua ja samalla syntyi uusi ruoka taaperoikää lähestyville: turkkilainen hedelmäsmoothiejauhelihajugurtti.

P.S. Kaiken tämän aikana en itse luonnollisestikaan ehtinyt syödä mitään ja edellisestä ateriasta oli kulunut useampi tunti. Uskon merkittävän näläntunteen vaikuttaneen tilanteen eskaloitumiseen ja pyrin jatkossa ruokkimaan itseni kohtalaisessa ajassa välttyäkseni turhalta panikoinnilta.