Dädäismi #4 - Vauvauinti isän ja pojan harrastuksena

Päätin kirjoittaa tästä aiheesta, koska kyseessä käsittääkseni hyvin tyypillinen harrastus vauvaperheille. Lisäksi halusin kertoa millaista on käydä vauvauimassa kahdestaan lapsen kanssa. Useimmiten uimassa näkee ainakin oman kokemukseni perusteella sekä äidin että isän lapsen seurana.

Olemme käyneet Suuri Sydän -yrityksen järjestämässä vauvauinnissa muutaman kuukauden ajan. Paikkana toimii Turun Caribia-kylpylä, joka toimii meille paremmin kuin hyvin, koska paikan päälle voi kävellä vaunujen kanssa. Tämä on huomattavasti kätevämpää kuin autoilu, johon liittyy parkkipaikan etsimistä, turvaistuinsähellystä ja vähemmän raikasta ulkoilmaa. Kirjoitan alle muutamia huomioita, joita olen tehnyt käydessäni Tapsan kanssa kahdestaan vauvauinnissa. En kutsuisi tätä oppaaksi tai ohjeeksi mutta joitain vinkkejä voi toki mukaan napata. 

Ennen uintia

Mikäli uintiaika on varhain aamulla on erittäin suositeltavaa pakata kamppeet valmiiksi edeltävänä iltana. Meidän uimakassi pitää sisällään uimahousut (kannattaa muista myös omat, meinasin kerran unohtaa), pyyhkeet, muovipussi märille simmareille, vaihtovaatteet (lapselle parit ekstrat ei ole koskaan pahitteeksi) sekä vaippoja. Uimavaippoja emme käytä eikä niille ole vielä koskaan ollut tarvetta (tämä on hienovarainen tapa sanoa, että Tapsa ei ole uimarin urallaan kertaakaan pissannut tai kakannut altaaseen, ja tästä olemme joka päivä kiitollisia). Lisäksi otamme mukaan pullon maitoa tai korviketta, jotta uimari saa urheilusuorituksen jälkeen heti palauttavan hörpyn ja voi siirtyä suoraan päiväunille.

Matkaan kannattaa varata ennemmin liikaa kuin liian vähän aikaa. On huomattavasti mukavampaa vaihtaa uimavaatteet kaikessa rauhassa päälle kuin hiki päässä alati kasvavan paniikin vallassa riuhtoa pojalta vaatteet pois ja tunkea uikkarit jalkaan. 

Juuri ennen altaaseen menoa nopea ja lämpöinen suihku. Ei ole mielestäni paheksuttavaa, jos otatte suihkun uikkareissa. Yllättävän hankalaa käydä suihkussa yksin pienen lapsen kanssa siten, että otat lapselta ja itseltäsi uikkarit pois ennen suihkua ja puet ne takaisin päälle suihkun jälkeen. Koetimme kerran tätä ja totesimme yhteisesti, että antaa olla. Aikaa ja hermoja tuhraantui eikä lopputulos ollut ratkaisevasti parempi.

Uinnin aikana

Pidä hauskaa muksun kanssa ja kuuntele mitä ohjaaja sanoo. Koittakaa uusia temppuja rohkeasti, luonnollisesti aina ensin ohjaajan opastuksella. Kuuntele ja seuraa lastasi. Mikäli joku juttu vaikuttaa hänestä kivalta, sitä rohkeasti lisää. Jos joku juttu ei miellytä, tehkää jotain muuta. Simppeliä. Uiminen pienen muksun kanssa on oikeasti todella rentoa ja hauskaa. Kädetkään ei väsy vaikka pienokaista kanniskelee 30min putkeen, koska vesi jeesaa niin paljon.

Tapsa on innokas sukeltaja. Uinnin aikana hän sukeltaa mm. käsissä eli otan kainaloista kiinni, nostan korkealle ilmaan niin, että jalat osoittavat kattoon ja upotan pojan pinnan alle n. sekunniksi, josta nostan hänet pintaan ja jatkan eteenpäin uinnin omaisessa liikeradassa. Sukeltaa voi myös reunalta eli poika istumaan altaan reunalle, jossa hän istuu vähän hölmistyneenä. Siitä houkutellaan poju kellahtamaan eteenpäin veteen. On erittäin viihdyttävää seurata, kun Tapsa hieman ilmeettömästi kaatuu eteenpäin ja sukeltaa veteen. Pinnalle noustaessa on tyypillisesti jo leveä hymy vallannut pojan kasvot. 

Uinnin jälkeen

Altaasta noustuamme käärin Tapsan pyyhkeeseen ja suuntaamme suihku/sauna-alueelle. Otimme alusta alkaen tavaksi riisua pojan uikkarit höyrysaunassa, jottei tule liian kylmä. Ensimmäisillä kerroilla Tapsa ei ollut ideasta täysin innoissaan ja usein muut saunojat saivat kuulla hätääntyneen pojan rääkäisyjä höyryn läpi kun isä kiskoo märkiä uikkareita pois jalasta (vaikeampaa mitä ensin olettaisi). Saunasta menemme suihkuun. Tässä vaiheessa otan omatkin simmarit jalasta ja suihkuttelemme itsemme puhtaaksi.

Pukuhuoneessa lasken Tapsan hoitotason kaltaiselle, jossa kuivaan (viime aikoina Tapsa on ottanut tässä kohtaa tavaksi pissata päälleni, oh well) ja puen hänet. Itse olen tässä kohtaa vielä vettä valuva ja vailla rihman kiertämää. Olen havainnut, että poika on paras saada nopeasti kuivaksi ja lämpimäksi sillä pikku vauvat eivät nauti olostaan märkänä ja/tai kylmänä (kiitos kapteeni Ilmiselvä).

Kun Tapsa on vaatteissa, kuivaan ja puen itse sillä aikaa kun Tapsa viihdyttää muita pukuhuoneessa olijoita ja heidän vauvojaan. Kerään kamppeet kasaan, laitan pojun ilman ulkovaatteita vaunuihin ja suuntaamme kohti Hotellin aulaa (ei-turkulaisille kerrottakoon, että Caribia on kylpylähotelli). 

Aulassa istumme O'Leary's -sporttibaarin vakiopöytäämme ja Tapsa tilaa "the usual" eli tuttipullolisen maitoa/korviketta. Syötän pojun, jonka jälkeen puen haalarin. Kotimatkaa on takana yleensä 5-10 minuuttia, kun Tapsan silmät lupsahtelevat kiinni ja pian poika on umpiunessa. Vauvauinnin jälkeen uni maittaa: ennätysunet olivat kerran 3 tuntia ja vartti ja voin kertoa sen olleen nannaa myös isälle. Yli kolme tuntia vapaa-aikaa, DAMN!

Tiivistys vauvauinnista

Suosittelen vauvauintia lämpimästi. Sen lisäksi, että uinti tutkitusti kehittää vauvan motoriikkaa ym. on vauvauinti mukavaa ajanvietettä ja hyvää bondailuaikaa vauvan kanssa. Lisäksi uinnin parissa vierähtää aina mukavasti yksi aamupäivä (tai iltapäivä) eli vähemmän pitkästyttävää kotihengailua pienokaisen kanssa (pitkästyttävä kotihengailu kuullostaa muuten tulevan Dädäismin aiheelta, hyvä minä).

Mikäli vauvauintiin osallistuminen epäilyttää sen varjolla, ettei puoliso pääse mukaanne, menkää silti. Kunhan varaa tarpeeksi aikaa ja oikeat varusteet, selviää hienosti. Rohkeasti uimaan!

Dädäismi #3 - Lapsen kanssa ravintolassa

Päätimme lähteä perhettämme kohdanneen juhlan (allekirjoittanut sai vakituisen työn) kunniaksi ulos syömään. Tapsa lähti luonnollisesti mukaan. Paikaksi valikoitui Turun ravintoloiden ykkösnimiin lukeutuva Delhi Darbar, joka hemmottelee asiakkaitaan laadukkaalla ja maukkaalla intialistyylisellä ruuallaan.

Matkaan lähdettiin vaunuineen päivineen, koska ravintola oli bussimatkan päässä. Oli perjantai-ilta, joten olin päättänyt pelata varman päälle ja varata pöydän. Korvaavan ravintolan etsiminen nälkäisenä koleassa maaliskuun illassa ei houkutellut. 

Myönnettäköön, että ajatus pienen vauvan kanssa illalistamisesta aiheutti allekirjoittaneelle lievää ahdistusta. Loin mielessäni kuvitelmia siitä, että Tapsa on tyytymätön koko illalisen ajan, huutaa ja häiritsee muita asiakkaita emmekä saisi puolisoni kanssa syötyä suupalaakaan.

Saavuimme paikalle ja ensimmäisenä panimme merkille, että ylimääräistä tilaa ei ravintolassa juurikaan ollut. Tämä tarkoitti vaunujen tunkemista ulko-oven suuhun siten, että ovi juuri ja juuri mahtui avautumaan ja muiden ihmisten takit olivat vaunujemme takana. Lievää epämukavuutta lisäsi ensimmäinen pöytämme, johon tulimme istutetuksi. Pöytä sijaitsi aivan ulko-oven edessä ja Tapsan niska oli suoraan ulko-ovea kohti, mikä merkitsi kylmän ilmavirran hivelevän poikaparkaa aina kun joku tuli tai lähti ovesta.

Onneksemme saimme nopeasti vaihdettua pöytää. Mainittakoon heti, että ravintolan henkilökunta oli nopeaa, tehokasta ja ennen kaikkea (vauva)ystävällistä. Siitä iso kiitos ja suositus vauvaperheille jo tässä vaiheessa.

Uudessa pöydässämme silmäilimme menun läpi samalla kun Tapsa söi kuivanaksujaan hieman pitkästyneenä mutta vielä melko tyytyväisenä. Teimme tilauksemme ja samalla pyysimme tarjoilijaa lämmittämään pakasteesta mukaan ottamamme aterian pojalle. N. 5 minuuttia myöhemmin tarjoilja kantoi pöytää Tapsan aterian juuri oikean lämpöisenä pikkulusikan kera. Kuten sanoin, palvelu oli ensiluokkaista. 

Tapsan syötyä oman ateriansa saapuivat tilaamamme ateriat. Tilanne vaati kikkailua, koska pöytä oli pienehkö ja reuna, jolla Tapsa istui piti pitää vapaana kaikista astioista ja ruokailuivälineistä (kts. yllä). Taiteilimme kaiken pöydän toiseen reunaan ja aloimme syömään omia, todella mainioita annoksiamme.


Lähes heti Tapsa alkoi kokemaan annoskateutta ja ääntelehti tuomitsevaan sävyyn. Onneksi olimme (tai puolisoni oli) varautuneet juuri tähän tilanteeseen: vanha kunnon hedelmäsmoothiepussi. Poika imeskeli tyytäväisenä jälkiruokaansa samalla kun hänen vanhempansa nautiskelivat upeasta Delhi Darbarin makuelämyksestä.

Tässä vaiheessa olin pannut merkille kuinka katseita vetävä asia pieni vauva on. Naapuripöydistä vilkuiltiin lähes koko ajan hymyileviä katseita Tapsan suuntaan ja naurahdeltiin poikamme hurmaavalle pepsodent-hymylle ja jokeltelulle. Tämä tuli minulle jotenkin yllätyksenä vaikka olinhan aiemminkin ollut julkisissa paikoissa pojan kanssa syömässä, kahvilla jne. 

Muiden ihmisten lämmin suhtautuminen vauvan läsnäoloon sai omankin olon rentoutuneemmaksi (samoin erinomainen Kingfisher-olut) ja alun lievä ahdistus oli tipotiessään.

Lopuksi menin pukemaan Tapsan ulkovaatteisiin vessaan vievän portaikon yläpäässä olevalle tuolille. Normaalisti erittäin negatiivisesti pukeutumiseen suhtautuva poika oli tällä kertaa täysin sinut joutuessaan haalarin uumeniin. Ehkä ravintolaillalisen lämmin tunnelma oli poistanut hetkeksi hänen inhonsa ulkovaatteisiin pukeutumista kohtaan. Oma suhtautumiseni lapsen kanssa illalistamiseen ainakin muuttui huomattavasti aiempaa positiivisemmaksi.

Annan suositukseni vauvan kanssa illalistamiselle. Kunhan muistaa varautua oikein (vauvalle tarpeeksi tekemistä/nakertamista mukaan ja pöytävaraus) niin ei se kovin herkästi pieleen mene. Lisäksi suositan turkulaista Delhi Darbaria. Heidän ripeä ja ystävällinen palvelunsa takasi illalisemme onnistumisen ja hyvän mielen. Kiitokset!

P.S. En ole saanut Delhi Darbarin omistavalta taholta rahaa vastineeksi tämän tekstin kirjoittamisesta.

Dädäismi #2 - Isä ja poika shoppailee

Viime viikolla päätin lähteä pojan kanssa Ikeaan ja Verkkokauppaan. Miksi päätin tehdä näin? Syy oli lopulta melko yksinkertainen: Olimme olleet koko päivän kotona kaksistaan ja kaipasimme (tai ainakin minä kaipasin) pientä seikkailua. Kotimme ei varsinaisesti kaivannut mitään Ikeasta ja Verkkokauppaankin tahdoin mennä lähinnä ihmettelemään sen myymiä vempaimia. Perimmäinen tarkoitus olikin lopulta ns. ajan tappaminen.

Lähdimme matkaan iltapäivällä Tapsan päiväunien loppupuolella. Otin pojan vaunuissa parvekkeelta ja kärräsin auton takapenkille, missä poika heräsi. Lievä vasta heränneen lapsen vaikerointi vaimeni nopeasti kun käynnistin auton ja suuntasimme kohti Ohikulkutietä. Olin valmistautunut antamaan Tapsalle välipalan Ikeassa, joten olin pakannut mukaan hoitolaukkuun hedelmäsmoothien ja kuivanaksuja.

Sivuhuomiona haluan tuoda esille sen kuinka paljon tavaraa pienen lapsen mukana liikkuu. Tällaiselle puoli iltapäivää käsittävälle matkalle piti ottaa mukaan hoitolaukku (kookas olkalaukku, joka sisältää kaiken useammista vaihtovaatteista vaippoihin ja leluihin vakiona. Riippuen matkan pituudesta ja ajankohdasta saattaa sisältää myös ruokaa ja/tai korviketta) sekä vaunut, jotka vievät kompaktissa matkamuodossakin tila-automme takaluukun lähes kokonaan. Taidan tulevaisuudessa kirjoittaa aiheesta kokonaan oman tekstinsä.

Saavuimme Ikeaan ja pysäköin lähelle pääovia. Pystytin vaunut ja nappasin uteliaasti ympäristöään havannoivan pojan laittaakseni hänet vaunujen kyytiin. Ajatuksenani oli hoitaa välipala (sekä isän että pojan) alakerran "hotdogkahviossa". Päästyäni kahvion edustalle panin merkille, että kaikki pöydät näyttivät täydeltä. Pieni ahdistus. Päätin kuitenkin, ettei retkikuntaamme säikytä moinen pieni hidaste. Menin rohkeasti tiskille ja tilasin itselleni pitsapalan (2/5, meh) ja limsan. 

Kärräsin seurueemme ruokailualueelle väistellen taitavasti muita ruokailijoita täynnä olevia pöytiä. Alueen nurkassa oli sopivasti vapautunut kolmen istuttava pöytä. Täydellistä. Jätin Tapsan vaunuissa istumaan pöydän ääreen ikään kuin varatakseni sen meille siksi aikaa kun lähdin etsimään syöttötuolia.

Palasin syöttötuoli kädessäni pöytään ja poika tervehti minua iloisesti hymyillen. Tämähän sujuu hyvin, ajattelin samalla kun nostin Tapsan vaunuista syöttötuoliin ja kaivoin laukusta smoothiepussin. Asetin pussiin erillisen syöttönokan (käteviä ja uudelleenkäytettäviä, suositus) ja annoin pussin pojalle käteen. Puristelin pussia toisella kädellä ja söin pitsaani toisella. Mieli oli levollinen ja nautimme molemmat välipalamme hiljaisena.

Isän välipala: Ikean kasvispitsa ja hanacola.

Pojan välipala: Lidlin hedelmäsmoothie, jota seurasi kuivanaksut.

Syötyämme nousin viemään roskat roskiin ja nostin pojun takaisin vaunuihin (lievän vastarinnan saattelemana). Suuntasimme toiseen kerrokseen päästäksemme suoraan pohjakerrokseen (tilpehöörikerros). Kierrettyämme suunnilleen yhden kolmasosan pohjakerroksesta Tapsa alkoi osoittaa kyllästymisen/tuskastumisen merkkejä. Yritin rauhoitella häntä tutilla mutta turhaan. Oletin pojalla olevan kuuma, koska itsekin tunsin oloni hieman lämpimäksi (tämä saattoi johtua myös lapsen osoittamien epämukavuuden merkkien aiheuttamasta ahdistuksesta).

Kiihdytin tahtia ja yritin vimmatusti löytää niitä muutamaa asiaa, joita olimme puoliksi tulleet hakemaan. Noin 10 minuuttia myöhemmin olin löytänyt tasan yhden näistä esineistä (koska joku on kuitenkin utelias: tulimme hakemaan johtosuojia, johtokoria ja sähköpistokesuojia). Kävelimme kierroksen loppuun ja totesin, että mikäli haluan löytää loput em. tavaroista täytyy minun lähteä kävelemään takaisin päin väärään suuntaan tuskastuneen pojan kanssa.

Päätin, että ko. tavaroiden hankinta saa odottaa ja suuntasin kohti kassaa tyhjin käsin. No, ainakaan ei kulunut yhtään rahaa "turhuuksiin", ajattelin pukiessani Tapsaa haalariin ulko-ovien tuntumassa. Lapsi auton turvaistuimeen, vaunut kasaan ja takaluukkuun. Seuraava kohde: Upouusi Verkkokaupan myymälä.

Kurvasin Verkkokaupan viereisen myymälän parkkipaikalle, koska Verkkokaupan ajojärjestelyt olivat ilmeisesti avajaisviikonlopusta johtuen todella hämmentävät. Vaunut kokoon ja poika kyytiin (keskiverto vastarinnan saattelemana). Kuten mainitsin, Verkkokauppa oli avannut ovensa turkulaisille n. 48 tuntia aiemmin ja myymälässä vallitsi täydellinen kaaos. Ruuhkaa, meteliä ja ahtaita kulkuväyliä. Kolme asiaa, jotka eivät varsinaisesti saaneet retkikuntaamme tuntemaan oloaan tervetulleeksi.

Kaikesta huolimatta päätin yrittää. Kevensin hieman Tapsan varustusta ja riisuin haalarin yläosan pois sekä tumput ja pipon. Sukelsimme kauttaltaan täynnä olevan myymälän käytäville. Viisi minuuttia myöhemmin totesin, että on aika lähteä. Vaunujen kanssa liikkuminen osoittautui miltei mahdottomaksi ja Tapsa ei ollut innostunut pääsisäänkäynnin vieressä pauhaavasta Overwatch-ottelusta, jota selostivat kaksi miestä huutamalla (huonon) äänentoistojärjestelmän välityksellä.

Päätin suunnata ulos ja autolle. Tullessamme ulos vieville kassoille kohtasimme neljä tai viisi noin 10 metriä pitkää jonoa. Ilman vaunuja jonojen ohi olisi pystynyt livahtamaan mutta leveät vaunut estivät meiltä tämän ylellisyyden. Tajusin tämän olevan muuten mukavasti sujuneen matkamme loppuvastus. Hivuttauduin toista reunaa varovasti eteenpäin ja pääsin kassalle, jossa aasialainen pariskunta oli ostamassa mikroaaltouunia. Jouduin odottelemaan vaunujen kanssa heidän takanaan kun kassaneiti selitti heille englanniksi miten tuotteen takuu toimii. Lopulta pääsimme ulko-oville ja ulos.

Retkikuntamme oli tullut matkansa päähän. Hankimme tasan 0 uutta asiaa mutta kosolti uusia kokemuksia. Päätavoite tuli silti saavutettua sillä aikaa reissuun oli mennyt jo yli 2 tuntia. Time well wasted, kuten sanotaan.

Dädäismi #1 - Pohdintaa aamuyön valvottuina tunteina

Viime yönä poikani meni nukkumaan (rääkyen) suurin piirtein klo 20.20. Olimme puolisoni kanssa nukkumassa noin klo 22.30. Klo 01.30 poika heräsi. Ensin alkoi ähisevä pyöriminen, joka pian kehittyi keskivertoitkuksi ja lopulta huipentui kunnon rääkymiseksi.

Tietenkään tämä kaikki ei tapahtunut yhden lauseen aikana vaan valvoimme yhdessä pojan kanssa hieman yli kaksi tuntia. Klo 03.30 hän viimeisen ja voimakkaimman rääkymiskohtauksen saattelemana lysähti mahalleen ja nukahti. Mitä kaikkea tämän aikana ehdin ajattelemaan? Aika paljonkin.

Yleensä ensimmäinen ajatus vanhemman (ainakin omassani) päässä, kun lapsi yöllä herää on, mikä voisi olla vialla. Vatsa kipeä? Hammaskipua? Kylmä? Kuuma? Nälkä? Näitä asioita käy läpi mielessään kun samalla koittaa hellävaroen rauhoittaa levotonta lasta toivoen, ettei lapsi aio valvoa kahta tuntia putkeen kuten silloin viime kerralla.

Toisena ainakin oman mieleni valtaa yleensä hyvin äkkiä ärtymys. Huomasin tämän piirteen itsessäni kunnolla oikeastaan vasta tultuani vanhemmaksi: ärsyynnyn hyvinkin nopeasti, jos minut herätetään kesken unien ns. "ilman syytä". Tietenkin lapsen hätä on syy herätä mutta keskeytettyt unet saavat minut silti lähes aina äreäksi. Olettaisin tämän olevan melko tyypillistä.

Ärtymyksen kanssa on luonnollisesti opittava elämään eikä se saa ottaa valtaa vanhemmasta. Itse koetan keskittyä ajattelemaan, jotain ihan muuta tilannetta ohjatakseni ajatukseni pois huutavasta lapsesta ja siitä, että valvotut hetket tekevät seuraavasta päivästä vaikean, jopa tuskallisen. Lapsen syyttäminen on viimeinen ajatus, mitä saisi tässä tilanteessa päästää päähänsä. Aina se ei kuitenkaan onnistu ja negatiiviset tuntemukset lasta kohtaan nostavat päätään, kuten isä joka kesken REM-unen joutuu heräämään.

Istun sänkymme laidalla. Rako parisängyn ja poikani sängyn välillä on kapea ja isojen jalkojeni asettelu siihen on hankalaa. Pidän poikaa sylissä ja keinun hiljalleen edestakaisin sivusuunnassa. Pikkuhiljaa huutoitku vaimenee vaimeaksi nyyhkytykseksi ja siitä edelleen hiljaiseksi tuhinaksi. Uskon, että lapsi on nukahtanut uudestaan. Nousen hitaasti ylös lapsi sylissäni ja lasken hänet varovasti pinnasängyn patjalle. Istun hitaasti alas sängyn reunalle ja katselen hetken lasta. Nostan jalat sänkyyn ja siirryn makuuasentoon. Kurottaessani peittoa päälleni kuulen kuinka poikani kääntyy kyljelleen, nousee polvilleen ja siitä seisomaan. Huutoitku täyttää huoneen jälleen.

Tätä kuviota toistamme kaksi tuntia. Tunteeni vaihtelevat edellä mainitusta ärtymyksestä epätoivoon ja lopulta huvittuneeseen pohdiskeluun. Mikä saa lapsen käyttäytymään näin? Kahden tunnin aikana ratkaisen pähkinän: poika yrittää yksinkertaisesti päästä viereemme, koska on viimeisen kuukauden aikana tottunut tällaiseen palveluun aamuyöstä. Tähän liittyy pitkähkö tarina, joka tiivistettynä pitää sisällään sen, että poikamme otti tavaksi herätä neljältä yöllä syömään ja puolisoni päätti hoitaa syöttämisen sängyssä maaten, jolloin poju tottui nukahtamaan uudestaan väliimme.

Pääteltyäni syyn poikani käytökseen, oloni huojentuu hieman. Tuntuu hyvältä tietää miksi lapsi tekee tiettyjä asioita, jotka tuntuvat aikuisesta täysin epäloogisilta ja järjettömiltä.

Vihdoin ja viimein Tapsa nukahtaa järisyttävän raivoavan itkun saattelemana ja pääsen itsekin siirtymään makuuasentoon. Kello on 03.40. Noin tunnin päästä poika herää normaalille aamuruokailulle ja tästä alle tunnin päästä nousemme yhdessä. Kello on tällöin hieman yli kuusi. Klo 8 mennessä olen töissä. Väsyneenä mutta tyytyväisenä yöllisestä tapahtumasta, joka mahdollisti oivaltavan pohdiskeluni. Odotan mitä oivallan ensi yönä. 

P.S. Seuraavat yöt alkoivat menemään paremmin kuin taikaiskusta. Vähemmän on enemmän voisi olla hyvä tiivistys. Mutta tästä mahdollisesti jatkossa lisää.