Pahoittelen klikkisyötti-otsikkoa mutten keksinyt parempaakaan. Pahoittelen myös reilun kahdeksan kuukauden hiljaiseloa blogitekstien suhteen. Blogin kirjoittamatta jättäminen ei ole tarkoittanut kahdeksan kuukauden ajanjaksoa elämässä, jonka aikana mitään kertomisen arvoista ei ole tapahtunut. On tapahtunut paljonkin (Tapio on mm. oppinut aika eteväksi puhujaksi! Siitä lisää tässä tekstissä). Syyksi blogauksen vähäisyydelle vuonna 2019 en osaa antaa oikeastaan muuta kuin inspiraation puute. Ja laiskuus. Lähinnä laiskuus. Mutta tästä lähtee:
"Enpäs osannut ennen isäksi tuloa ajatella, että..." on lause, jonka voisin päättää lukemattomilla eri tavoilla mutta tähän tekstiin valitsin aiheen, joka on esillä, koska on elokuu. Elokuu on kesän viimeinen kuukausi. Elokuussa alkavat koulut, monilla työt kesäloman jälkeen ja myöskin päiväkodit. Näin myös meillä.
Tapio vietti kesälomaa ruhtinaalliset 1,5 kuukautta. Poju nautti lomailusta täysin siemauksin mm. syömällä niin paljon, että neuvolassa hienovaraisesti kehoitettiin vähentämään herkkujen määrää, koska "painokäyrä on hieman plussan puolella". Mielestäni 2-vuotiaan painonvartiointi oli ajatuksena lähinnä huvittava mutta allekirjoitan erityisesti sokerista luopumisen varsinkin nukkumaanmenoajan lähestyessä terveisin 1,5 tuntia nukuttamisaikaa on n. 1 tunti liikaa nukuttamisaikaa.
Mistähän olin puhumassa? Toden totta: Elokuussa kesälomat päättyvät eivätkä tarhalaiset ole poikkeus. Tapio aloitti toisen tarhalukukautensa elokuun puolessa välissä lomailtuaan yli puolet kesästä. Yritimme puolisoni kanssa kertoa toistuvasti Tapsalle päiviä ennen tarhaan paluuta, että kohta hän palaisi tarhakuvioihin ja poju vaikutti olevan sinut asian kanssa (todennäköisesti asian todellinen ydin ei vielä täydellisesti mennyt ymmärrykseen).
Tarhaan lähdettiin reippaissa merkeissä. Vein hänet tarhaan aamulla, jonka jälkeen suuntasin itse työpaikalle. Tapio hääräili reippaasti aamutoimet kuntoon ja kaikki sujui kotona sujuvasti. Matka tarhalle taittui fillarin selässä. Tapio on innokas pyöräilijä. Tai oikeastaan pyörän selässä matkustaja.
Päästyämme tarhan alaovelle Tapio alkoi hieman huolestuneena toistella sanaa "äiti" ja arvasin hänen tunnistavan paikan, johon olimme tulleet. Pyörän selästä noustuamme poju ei ottanut askeltakaan ja tarrautui syliini kuin pieni apina ja itku alkoi kiihtyä kavutessani ylös tarhan portaita.
Kenkiä pois ottaessa poju huusi täysillä eikä mikään sanomani tai tekemäni asia tuntunut helpottavan tilannetta. Sivuhuomiona koen tarpeelliseksi tuoda esille sen, että ensimmäisen tarhavuotensa aikana Tapio oli ensimmäistä paria viikkoa lukuun ottamatta erittäin reipas tarhaan tulija eikä itkusta ollut aloittamisen jälkeen tietoakaan.
Saatuamme kengät pois ja tossut jalkaan, pojun kasvot olivat kyyneleistä märät. Samassa tein huomion tarhan yleisestä äänimaailmasta. Kaikkialta kantautuvaa lasten itkua eri tasoisena ja äänenvoimakkuudeltaan vaihtelevana. Silloin sen tajusin: muitakin lapsia taitaa hieman harmittaa kesäloman päättyminen ja todellisuus siitä, ettei enää saakaan viettää päivän jokaista hetkeä omien vanhempien kanssa.
Samalla tajusin asian, joka toimii tämän tekstin otsikon täydentävänä fraasina: Enpäs tajunnut, että lastentarhat ovat aika ankeita paikkoja elokuun puolivälissä.
Joka puolella huutavia, vanhempiaan kaipaavia lapsia. Kaikkia rääkyviä ihmisenalkuja yhdisti vaikeroinnin ja valituksen lisäksi yksi ajatus: en halua jäädä tänne yksin ilman sinua, isä tai äiti.
Näin oli kuitenkin määrä tapahtua.
Sain pojulle tossut jalkaan ja kädet pestyä, jonka jälkeen suuntasimme aamupalahuonetta kohti. Vastassa oli tuttu täti mutta paniikinomaisesti Tapsu tarrautui syliini eikä suostunut päästämään irti. Olin tehnyt päätöksen, etten pitkitä jäähyväisiä turhaan vaan luovutan pojan ja lähden. Kävellessäni käytävää pitkin ulko-ovelle kuuntelin Tapion huudahduksia: "äiti! isi! mummu! äijä!". Riipaisevaa mutta parempi vain lähteä nyt, ajattelin.
Olin oikeassa ja nyt tämä vaikea tarhan aloittamisvaihe onneksi vaikuttaa jo jääneen taakse ja Tapio on jälleen löytänyt reippautensa myös tarhaan jäämisen hetkellä. Yhteensä viisi tarha-aamua se otti. Toivon, että tulevan elokuun aikana on helpompaa palata tarhaan mutta havaintojeni perusteella korkeampi ikä ei tee tarhaan palaajasta yhtään sen urheampaa. Ehkä jopa päinvastoin. Oh well. Onneksi ensi elokuuhun on vielä aikaa.
torstai 29. elokuuta 2019
tiistai 1. tammikuuta 2019
Dädäismi #20 - Vuoden 2018 kultturellit parhaudet
Vuosi vaihtui joitakin tunteja sitten Suomessa. Ensi kertaa aikoihin vietin vuodenvaihteen vastaisen illan ja yön kiltisti kotona ja menin nukkumaan ennen puolta yötä. Vuoden vaihtuessa olin syvässä unessa enkä edes herännyt rakettien paukkeeseen. Tämä ei ollut ollenkaan hassumpi tapa siirtyä uuteen vuoteen.
Vuoden vaihtuminen meni osaltani melko huomaamattomasti vailla sen suurempia juhlistuksia mutta aloin silti ajattelemaan nyt mennyttä vuotta 2018. Yritin koota mielessäni kokemuksiani siltä vuodelta. Lähdin käsittelemään aihetta kulttuurin kautta. Pidän listojen tekemisestä, joten päätin koostaa listan viime vuoden kulttuurikokemuksista. Käytän sanaa kulttuurikokemus, koska en keksi muutakaan tapaa niputtaa seuraavat asiat yhteen.
Käyn läpi vuonna 2018 kokemistani asioista mieleenpainuvimmat. Kategoriat ovat kirja, elokuva, levy, kappale ja videopeli. Asetin säännön itselleni, että em. asioiden ei tarvitse olla ilmestynyt vuonna 2018. Tärkentä on, että olen kokenut ne vuoden 2018 aikana.
Huomioitavaa on myös, että mainitsemani teokset eivät välttämättä edusta parhainta sen kategorian tuotetta vaan perusteena voi olla esimerkiksi ajatuksien tai tunteiden herättäminen.
En ole pitänyt pitkin vuotta kirjaa kokemistani asioista, joten saattaa olla, että valinnat painottuvat vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kokemiini asioihin. Sain idean tähän eilen eli muistin varassa mennään. Ensi tai siis tänä vuonna yritän pitää kirjaa nähdyistä, kuulluista ja luetuista jutuista.
Voiko näyttelijä kirjoittaa hyvän kirjan? Voi. Ja vieläpä kahdesti näemmä. Nick Offerman herätti huomioni roolillaan mainiossa Parks and Recreation (suom. Puisto-osasto, ehkä?) -sarjassa. Offerman esittää sarjassa kovaa mutta reilua ääri-uusliberalistista virkamiestä nimeltä Ron Swanson. Sarja on kerännyt kautta linjan kiittäviä arvosteluita ja yksi omista suosikeistani.
Offerman on myös etevä sanasieppo ja kirjoittaa äärimmäisen rikkaalla ja maalailevalla sanavarastollaan ilahduttavan kaunista ja luontevaa tekstiä. Hänen ensimmäinen kirjansa Paddle your own canoe (2013) piti sisällään kymmenen elämänohjetta "herkulliseen elämiseen". Ohjeet vaihtelivat punaisen lihan syömisestä puolison huomioimiseen. Viihdyin kirjan parissa hyvin vaikken tosin muista sen sisältämistä ohjeista enää paljoakaan.
Näyttelijän toinen teos Gumption (2015) listaa Offermanin mielestä 21 tärkeintä amerikkalaista. Kriteerinä hän pitää henkilön kykyä esittää poikkeuksellista sisua (=gumption) elämän eri (vaikeissa) vaiheissa. Listalta löytyy niin entisiä presidenttejä kuin muusikoita ja kirjalijoita.
Monistakaan henkilöistä en tiennyt etukäteen paljoakaan nimen lisäksi. Siksi olikin ilahduttavaa saada lukea Offermanin perusteellisen tutkimuksen perusteella luotuja kattavia henkilökuvauksia eri aikakausien henkilöista. Elossa olevia henkilöitä Offerman on jopa käynyt haastattelemssa. Erityisesti Conan O'Brienin kanssa käydyt keskustelut olivat herkullista luettavaa.
"Gumption" on ensisijaisesti kurkistus historiaan. Jos erityisesti amerikkalaiset henkilöhistoriat kiinnostavat tai haluat vain viihdyttävästi kirjoitettua historian opetusta, suosittelen vilkaisemaan.
Voi pojat mikä elokuva. Tiesin jo oikeastaan ensimmäisen trailerin nähtyäni, että tämä elokuva tulee vaikuttamaan minuun jotenkin. Se tulisi herättämään jotain minussa. Se, mitä se sai aikaan yllätti itsenikin.
Näin tämän noin puoli vuotta teatterijulkaisun jälkeen Kinokoplan näytöksessä osana syntymäpäivälahjaani (kiitos ihana puoliso!).
Call me by your name on elokuva rakkaudesta. Korjaan: Call me boy your name on äärettömän kaunis elokuva rakkaudesta. Se näyttää kauniilta. Se kuullostaa kauniilta. Se tuntuu kauniilta.
En ala käymään juonta läpi ollenkaan. Mainitsen vain, etten ole koskaan kokenut elokuvan herättävän yhtä voimakkaasti tunteita minussa. Ja sen vaikutus kestää. Vielä nytkin jonkin kohtauksen pelkkä ajatteleminenkin saattaa tuoda kyyneleet silmiini. Ja elokuvan näkemisestä on aikaa jo kuukausia!
Elokuvan soundtrack on myös omaa luokkaansa herättämään tunteita ja elävöittää elokuvaa poikkeuksellisen hienolla tavalla. Siitä lisää tuonnempana.
Katsokaa mutta varautukaa tunteiluun. Dem feels, man.
Skotlantilainen Belle & Sebastian on vuosien saatossa hitaasti mutta varmasti kohonnut suosikkieni joukkoon. Olen hiljalleen tutustunut yhtyeen tuotantoon levy kerrallaan. Eräänä vuoden 2018 päivänä laitoin soimaan 25 kappaleen Push Barman to Open Old Wounds -levyn. Ja tässä se nyt on. Vuoden levy.
Jos olisin ns. heitteri voisin sanoa Belle & Sebastianin olevan haihattelevaa ja paperinohutta indiepopia. Mutta en ole heitteri. Lovetan Belle & Sebastiania. Paljon.
Push Barman on kokoelma sinkkuja ja EP:itä bändin alkutaipaleelta. Olen kuunnellut levyn läpi lukemattomia kertoja ja minut täyttää edelleen kutkuttava innostus, kun laitan sen soimaan. Kohokohtia ovat ainakin The state that I Am in (mahdollisesti bändin hienoin kappale koskaan), Century of Elvis, This Is Just a Modern Rock Song ja Marx and Engels.
Kuten yleensä musiikissa, en osaa oikein eritellä, mikä bändin sävellyksissä minua kiehtoo. Mieleeni tulee erilaisia adjektiiveja, kun yritän kuvata Belle & Sebastianin musiikkia: kepeä, sarkastinen, unenomainen, miellytävä. Totuus kuitenkin on, että yksinkertaisesti pidän bändistä ja eritoten tästä levystä. Viihdyn sen parissa ja sen mukana kulkeudun miellyttäviin maailmoihin. Siksi se on vuoden 2018 levy.
Kuten aiemmin mainitsin tässä upeassa leffassa on yhtä upea soundtrack. Koska elokuva sijoittuu 80-luvun Italiaan, on mukana useita aikaan ja paikkaan sopivia joskin tyyliltään vaihtelevia kappaleita.
Klassisesta mennään italodiskon kautta elokuvamusiikin omituisuuksiin (katson sinua, Ruyichi Sakamoto). Kaiken kruunaa kaksi upeaa kappaletta Sufjan Stevensin elokuvaa varten säveltämänä. Valintani vuoden kappaleeksi ei kuitenkaan ole kumpikaan näistä.
Valitsen elokuvan keskivaiheilla soivan myöskin Stevensin säveltämän ja levyttämän kappaleen Futile Devices. Alunperin Stevensiä pyydettiin säveltämään yksi kappale elokuvaa varten. Hän toimittikin kaksi. Näiden lisäksi mukaan otettiin vielä remix Stevensin aiemmin ilmestyneestä Futile Devices kappaleesta (Age of Adz, 2010). Remix eroaa alkuperäisestä eniten siinä, että kitarat on vaihdettu koskettimiin.
Futile Devices kertoo rakkaudestä ja kaipuusta. Sen myös kuulee. Ennen kuin laulussa on laulettu sanaakaan, se viestii kuulijalle kaiken tarvittavan: joku on kadoksissa ja häntä kaivataan syvästi nyt.
Jälleen kerran valitsin tämän suurilta osin perustuen sen kykyyn herättää tunteita kerta toisensa jälkeen. En osaa sanoa, kuinka syvästi kappale olisi koskettanut, jos se ei olisi ollut osa äärimmäisen koskettavaa elokuvaa. Seison silti sen takana, että biisi on hieno kuin mikä.
Tässä strategiapelissä yritetään pelastaa vihamielisten hyönteisalienien piinaama maailma. Juju piilee siinä, että jokainen peli on aikajana, joka joko päättyy onnistumiseen (pelin voitto) tai epäonnistumiseen (pelin häviö) ja aikajana joko pelastuu tai se menetetään ikiajoiksi.
Pelissä ohjataan kolmen hengen ryhmää ja toiminta tapahtuu vuoropohjaisesti. Twisti piilee siinä, että mitään satunnaista ei ole. Kaikki tieto vihollisen liikkeista ja aikeista annetaan pelaajalle etukäteen. Aika kuluukin miettiessä, että miten toimia, jotta vihollisen iskuilta ja aiheuttamalta tuholta vältytään tai ne minimoidaan.
Peli vaatii aikaa ja usein olenkin viettänyt useita minuutteja vain tuijottaessa kenttää miettien erilaisia ratkaisuja. Oikean (tai pinteessä vähiten huonon) ratkaisun löytyessä tyydytys on valtaisa. Häviöön johtavat virheet ovat lähes aina oman hölmöilyni tuotoksia eikä peli tunnu oikeastaan koskaan epäreilulta.
Peli tarjoaa lähes rajattomasti uudelleen peluu arvoa, koska jokaisen pelikerran tehtävät vaihtuvat aina satunnaisesti. Lisäksi omaa ryhmäänsä voi muokata haluamakseen pelin tarjoammilla vaihtoehdoilla (eri hahmoilla eri ominaisuuksia jne.)
En yllättyisi, jos vielä vuodenkin päästä palaisin Into the Breachin pariin hävittämään hyönteisalieneita ihmiskunnan pelastamiseksi.
Vuoden vaihtuminen meni osaltani melko huomaamattomasti vailla sen suurempia juhlistuksia mutta aloin silti ajattelemaan nyt mennyttä vuotta 2018. Yritin koota mielessäni kokemuksiani siltä vuodelta. Lähdin käsittelemään aihetta kulttuurin kautta. Pidän listojen tekemisestä, joten päätin koostaa listan viime vuoden kulttuurikokemuksista. Käytän sanaa kulttuurikokemus, koska en keksi muutakaan tapaa niputtaa seuraavat asiat yhteen.
Käyn läpi vuonna 2018 kokemistani asioista mieleenpainuvimmat. Kategoriat ovat kirja, elokuva, levy, kappale ja videopeli. Asetin säännön itselleni, että em. asioiden ei tarvitse olla ilmestynyt vuonna 2018. Tärkentä on, että olen kokenut ne vuoden 2018 aikana.
Huomioitavaa on myös, että mainitsemani teokset eivät välttämättä edusta parhainta sen kategorian tuotetta vaan perusteena voi olla esimerkiksi ajatuksien tai tunteiden herättäminen.
En ole pitänyt pitkin vuotta kirjaa kokemistani asioista, joten saattaa olla, että valinnat painottuvat vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kokemiini asioihin. Sain idean tähän eilen eli muistin varassa mennään. Ensi tai siis tänä vuonna yritän pitää kirjaa nähdyistä, kuulluista ja luetuista jutuista.
Vuoden kirja
"Gumption"
Nick Offerman (2015)
Offerman on myös etevä sanasieppo ja kirjoittaa äärimmäisen rikkaalla ja maalailevalla sanavarastollaan ilahduttavan kaunista ja luontevaa tekstiä. Hänen ensimmäinen kirjansa Paddle your own canoe (2013) piti sisällään kymmenen elämänohjetta "herkulliseen elämiseen". Ohjeet vaihtelivat punaisen lihan syömisestä puolison huomioimiseen. Viihdyin kirjan parissa hyvin vaikken tosin muista sen sisältämistä ohjeista enää paljoakaan.
Näyttelijän toinen teos Gumption (2015) listaa Offermanin mielestä 21 tärkeintä amerikkalaista. Kriteerinä hän pitää henkilön kykyä esittää poikkeuksellista sisua (=gumption) elämän eri (vaikeissa) vaiheissa. Listalta löytyy niin entisiä presidenttejä kuin muusikoita ja kirjalijoita.
Monistakaan henkilöistä en tiennyt etukäteen paljoakaan nimen lisäksi. Siksi olikin ilahduttavaa saada lukea Offermanin perusteellisen tutkimuksen perusteella luotuja kattavia henkilökuvauksia eri aikakausien henkilöista. Elossa olevia henkilöitä Offerman on jopa käynyt haastattelemssa. Erityisesti Conan O'Brienin kanssa käydyt keskustelut olivat herkullista luettavaa.
"Gumption" on ensisijaisesti kurkistus historiaan. Jos erityisesti amerikkalaiset henkilöhistoriat kiinnostavat tai haluat vain viihdyttävästi kirjoitettua historian opetusta, suosittelen vilkaisemaan.
Vuoden elokuva
"Call me by your name"
ohj. Luca Guadagnino (2018)
Voi pojat.
Voi pojat mikä elokuva. Tiesin jo oikeastaan ensimmäisen trailerin nähtyäni, että tämä elokuva tulee vaikuttamaan minuun jotenkin. Se tulisi herättämään jotain minussa. Se, mitä se sai aikaan yllätti itsenikin.
Näin tämän noin puoli vuotta teatterijulkaisun jälkeen Kinokoplan näytöksessä osana syntymäpäivälahjaani (kiitos ihana puoliso!).
Call me by your name on elokuva rakkaudesta. Korjaan: Call me boy your name on äärettömän kaunis elokuva rakkaudesta. Se näyttää kauniilta. Se kuullostaa kauniilta. Se tuntuu kauniilta.
En ala käymään juonta läpi ollenkaan. Mainitsen vain, etten ole koskaan kokenut elokuvan herättävän yhtä voimakkaasti tunteita minussa. Ja sen vaikutus kestää. Vielä nytkin jonkin kohtauksen pelkkä ajatteleminenkin saattaa tuoda kyyneleet silmiini. Ja elokuvan näkemisestä on aikaa jo kuukausia!
Elokuvan soundtrack on myös omaa luokkaansa herättämään tunteita ja elävöittää elokuvaa poikkeuksellisen hienolla tavalla. Siitä lisää tuonnempana.
Katsokaa mutta varautukaa tunteiluun. Dem feels, man.
Vuoden levy
"Push Barman to Open Old Wounds"
Belle & Sebastian (2005)
Vuoden levyksi valitsen kohta 14 vuotta täyttävän Belle & Sebastian b-sides/rarities/greatest hits -tyyppisen kokoelman? Jep, siltä näyttää.
Skotlantilainen Belle & Sebastian on vuosien saatossa hitaasti mutta varmasti kohonnut suosikkieni joukkoon. Olen hiljalleen tutustunut yhtyeen tuotantoon levy kerrallaan. Eräänä vuoden 2018 päivänä laitoin soimaan 25 kappaleen Push Barman to Open Old Wounds -levyn. Ja tässä se nyt on. Vuoden levy.
Jos olisin ns. heitteri voisin sanoa Belle & Sebastianin olevan haihattelevaa ja paperinohutta indiepopia. Mutta en ole heitteri. Lovetan Belle & Sebastiania. Paljon.
Push Barman on kokoelma sinkkuja ja EP:itä bändin alkutaipaleelta. Olen kuunnellut levyn läpi lukemattomia kertoja ja minut täyttää edelleen kutkuttava innostus, kun laitan sen soimaan. Kohokohtia ovat ainakin The state that I Am in (mahdollisesti bändin hienoin kappale koskaan), Century of Elvis, This Is Just a Modern Rock Song ja Marx and Engels.
Kuten yleensä musiikissa, en osaa oikein eritellä, mikä bändin sävellyksissä minua kiehtoo. Mieleeni tulee erilaisia adjektiiveja, kun yritän kuvata Belle & Sebastianin musiikkia: kepeä, sarkastinen, unenomainen, miellytävä. Totuus kuitenkin on, että yksinkertaisesti pidän bändistä ja eritoten tästä levystä. Viihdyn sen parissa ja sen mukana kulkeudun miellyttäviin maailmoihin. Siksi se on vuoden 2018 levy.
Vuoden kappale
"Futile Devices (Doveman Remix)"
Call Me By Your Name Soundtrack
Sufjan Stevens (2017)
Kuten aiemmin mainitsin tässä upeassa leffassa on yhtä upea soundtrack. Koska elokuva sijoittuu 80-luvun Italiaan, on mukana useita aikaan ja paikkaan sopivia joskin tyyliltään vaihtelevia kappaleita.
Klassisesta mennään italodiskon kautta elokuvamusiikin omituisuuksiin (katson sinua, Ruyichi Sakamoto). Kaiken kruunaa kaksi upeaa kappaletta Sufjan Stevensin elokuvaa varten säveltämänä. Valintani vuoden kappaleeksi ei kuitenkaan ole kumpikaan näistä.
Valitsen elokuvan keskivaiheilla soivan myöskin Stevensin säveltämän ja levyttämän kappaleen Futile Devices. Alunperin Stevensiä pyydettiin säveltämään yksi kappale elokuvaa varten. Hän toimittikin kaksi. Näiden lisäksi mukaan otettiin vielä remix Stevensin aiemmin ilmestyneestä Futile Devices kappaleesta (Age of Adz, 2010). Remix eroaa alkuperäisestä eniten siinä, että kitarat on vaihdettu koskettimiin.
Futile Devices kertoo rakkaudestä ja kaipuusta. Sen myös kuulee. Ennen kuin laulussa on laulettu sanaakaan, se viestii kuulijalle kaiken tarvittavan: joku on kadoksissa ja häntä kaivataan syvästi nyt.
Jälleen kerran valitsin tämän suurilta osin perustuen sen kykyyn herättää tunteita kerta toisensa jälkeen. En osaa sanoa, kuinka syvästi kappale olisi koskettanut, jos se ei olisi ollut osa äärimmäisen koskettavaa elokuvaa. Seison silti sen takana, että biisi on hieno kuin mikä.
Vuoden videopeli
"Into the Breach" 2018
Subset Games
Viimeinen kategoria oli minulle kaikista helpoin. Pienen Subset Games -pelistudion toinen (ensimmäinen on yhtä huikaiseva FTL: Faster Than Light) virallisesti julkaistu peli on heittämällä oma vuoden videopelini. Niin monta upeaa iltaa tulin viettäneeksi tämän parissa, ettei valinta voi olla mikään muu. |
| Jep. |
Pelissä ohjataan kolmen hengen ryhmää ja toiminta tapahtuu vuoropohjaisesti. Twisti piilee siinä, että mitään satunnaista ei ole. Kaikki tieto vihollisen liikkeista ja aikeista annetaan pelaajalle etukäteen. Aika kuluukin miettiessä, että miten toimia, jotta vihollisen iskuilta ja aiheuttamalta tuholta vältytään tai ne minimoidaan.
 |
| This is fine. |
Peli tarjoaa lähes rajattomasti uudelleen peluu arvoa, koska jokaisen pelikerran tehtävät vaihtuvat aina satunnaisesti. Lisäksi omaa ryhmäänsä voi muokata haluamakseen pelin tarjoammilla vaihtoehdoilla (eri hahmoilla eri ominaisuuksia jne.)
En yllättyisi, jos vielä vuodenkin päästä palaisin Into the Breachin pariin hävittämään hyönteisalieneita ihmiskunnan pelastamiseksi.
lauantai 17. marraskuuta 2018
Dädäismi #19 - Bloggarista tuli ploggari
Ehkä osa onkin jo kuullut, että aloitin uuden harrastuksen. Siinä kuljetaan ulkona (=lenkkeillään) ja kerätään silmiin osuvat roskat maasta ja viedään ne roskiin. Luulin hetken keksineeni uuden harrastuksen mutta juhlavan ja ehkä mahtailevankin julistukseni myötä minulle kerrottiin, että toiminnalle on jo nimi: plogging.
Plogging tulee ruotisin kielen sanoista "plocka upp" eli poimia ja "jogging" eli lenkkeily. Käsittääkseni harrastus on levinnyt jo käytännössä koko maailmaan. Mistään miljoonien ihmisten liikkeestä ei siltikään ole kyse. Suomessa roskia on kerätty luonnosta vapaaehtoisten kansalaisten aloitteesta jo vuosia. Erilaisia roskaryhmiä alkoi löytymään, kun aiheeseen lähti tutustumaan.
Miksi aloin keräämään roskia? Eikö se ole hirvittävän inhottavaa poimia muiden jättämää jätettä maasta omin käsin? Onko siitä edes mitään hyötyä?
Hyviä kysymyksiä. Vastaan järjestyksessä:
Eräällä lenkillä kiinnitin huomiota maassa olevaan isohkoon roskaan (en valitettavasti muista, mikä roska oli kyseessä mutta elämänkerrassani tähän sitten keksitään jokin hieno symbolinen asia, jonka poimin ylös ensimmäisenä). Poimin roskan ja laitoin sen lastenvaunujen alaosassa olevaan koriin. Totesin, että haluan kerätä vielä toisenkin roskan hieman kauempaa. Pian vaunujen korissa oli n. puoli muovikassillista erilaisia roskia.
Kävelin lenkin loppuun roskia keräten ja kotipihassa totesin keränneeni käsin varmaan reilusti toista muovikassillista roskaa, jota löytyi maastosta. Tunteeni olivat ristiriitaiset. Tunsin hyvää oloa, koska minusta tuntui, että olin tehnyt jotain konkreettista luonnon ja ympäristön hyväksi. Toisaalta olin tyrmistynyt ja suuttunut siitä, mitä ja miten paljon olin löytänyt lyhyen lenkin aikana. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon reitillä oli roskapönttöjä.
Päätin, että tätä täytyy tehdä lisää. Jäin koukkuun.
Toisella tai kolmannella ploggauskerralla löysin Yo-kylän kupeesta käytetyn huumeruiskun neuloineen. Se oli minusta enemmänkin kiehtova kuin ällöttävä.
Lienee itsestään selvää, että olen tullut erityisesti viime aikoina kovin huolestuneeksi ympäristömme ja ilmastomme tilasta. En ole ekspertti mutta olettaisin luonnon pitävän siitä, että roskia on vähemmän. Jätekysymys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja tulen miettimään sitä tulevaisuudessa huomattavasti perusteellisemmin.
Mikäli haluat koittaa ploggausta, niin lähde ulos ja katsele ympärillesi. Jos et näe ainuttakaan roskaa olet onnekas. Todennäköisesti vähintään muutaman askeleen jälkeen äkkäät maassa tupakan tumpin. Poimi se ylös ja jatka matkaa. Toimi näin jokaisen roskan kohdalla. Vie löydöksesi lähimpään jäteastiaan ja toista. Suosittelen hanskoja (ja roskapihtejä, jos jatkuva kumartuminen ei hotsita). Vastaanota yhtäaikaisesti hyvä ja paha olo. Jää koukkuun.
 |
| Sitä kutstuaan ploggaamiseksi. Pelle. |
Plogging tulee ruotisin kielen sanoista "plocka upp" eli poimia ja "jogging" eli lenkkeily. Käsittääkseni harrastus on levinnyt jo käytännössä koko maailmaan. Mistään miljoonien ihmisten liikkeestä ei siltikään ole kyse. Suomessa roskia on kerätty luonnosta vapaaehtoisten kansalaisten aloitteesta jo vuosia. Erilaisia roskaryhmiä alkoi löytymään, kun aiheeseen lähti tutustumaan.
Miksi aloin keräämään roskia? Eikö se ole hirvittävän inhottavaa poimia muiden jättämää jätettä maasta omin käsin? Onko siitä edes mitään hyötyä?
Hyviä kysymyksiä. Vastaan järjestyksessä:
Miksi?
Ensinnäkin, kävelen käytännössä joka päivä vähintään kerran ulkona koiran ja lastenvaunujen kanssa. Ulkoilu ei ole siis minulle valinnainen aktiviteetti. En tarkoita, ettenkö pitäisi siitä tai tiedostaisi sen positiivisia vaikutuksia omaan elämääni. Pointti on, että kuljen ulkona joka tapauksessa. Havahduin siihen, että ulkona kävelystä voisi olla enemmän iloa, jos tekisin jotain hyödyllistä samalla.Eräällä lenkillä kiinnitin huomiota maassa olevaan isohkoon roskaan (en valitettavasti muista, mikä roska oli kyseessä mutta elämänkerrassani tähän sitten keksitään jokin hieno symbolinen asia, jonka poimin ylös ensimmäisenä). Poimin roskan ja laitoin sen lastenvaunujen alaosassa olevaan koriin. Totesin, että haluan kerätä vielä toisenkin roskan hieman kauempaa. Pian vaunujen korissa oli n. puoli muovikassillista erilaisia roskia.
Kävelin lenkin loppuun roskia keräten ja kotipihassa totesin keränneeni käsin varmaan reilusti toista muovikassillista roskaa, jota löytyi maastosta. Tunteeni olivat ristiriitaiset. Tunsin hyvää oloa, koska minusta tuntui, että olin tehnyt jotain konkreettista luonnon ja ympäristön hyväksi. Toisaalta olin tyrmistynyt ja suuttunut siitä, mitä ja miten paljon olin löytänyt lyhyen lenkin aikana. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon reitillä oli roskapönttöjä.
 |
| #dädäkerääroskia onneksi ensimmäisen ja viimeisen kerran käytössä. |
Päätin, että tätä täytyy tehdä lisää. Jäin koukkuun.
Eikö se ole ällöttävää?
Yllättäen, ei kovinkaan ällöä. Roskissa on harvemmin kenenkään eritteitä (ainakaan näkyvästi). Ne ovat vain... roskia. Roska ja jäte on ihmisen keksimä määritelmä tavaralle, joka on muuttunut hyödyttömäksi ja tämän määritelmän tehnyt yksilö tyypillisesti hylkää tavaran. Harmittavan usein näemmä väärään paikkaan eli kaikkialle muualle kuin sinne oikeaan eli roska-astiaan.Toisella tai kolmannella ploggauskerralla löysin Yo-kylän kupeesta käytetyn huumeruiskun neuloineen. Se oli minusta enemmänkin kiehtova kuin ällöttävä.
 | ||
| Kiehtovaa. |
Onko tästä hyötyä?
Osaan vastata tähän, että ainakin henkilökohtaisella tasolla kyllä. Saan ploggaamisesta paljon: liikuntaa, hyvää oloa ja mieltä sekä mahdollisuuden näyttää muille, mitä sieltä asuinympäristöstä löytyykään. Jos inspiroin muita tekemään ploggausretkiä omassa asuinympäristössään (tai miksei muuallakin), niin eikö siinä voita aivan kaikki? Kunta säästää, koska sen työntekijät voivat keskittyä roskan keräämisen asemesta muihin asioihin. Samoin seudun ihmiset, joiden asuinmiljööstä tulee siistimpi, viihtyisämpi ja turvallisempi.Lienee itsestään selvää, että olen tullut erityisesti viime aikoina kovin huolestuneeksi ympäristömme ja ilmastomme tilasta. En ole ekspertti mutta olettaisin luonnon pitävän siitä, että roskia on vähemmän. Jätekysymys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja tulen miettimään sitä tulevaisuudessa huomattavasti perusteellisemmin.
Mitä on tapahtunut viimeisen kahden viikona aikana?
Aloin ploggariksi n. kaksi viikkoa sitten. Sinä aikana on tapahtunut mm. seuraavaa:- Sain Turun kaupungilta roskapihdit kotiinkuljetettuna, koska pyysin niitä.
- Valitin naapurille päin naamaa siitä, että hän tumppasi tupakkansa talomme ulko-oven eteen (Hän ärsyyntyi ja minulle tuli tästä hieman morkkis).
- Valitin paikalliselle opiskelijajärjestölle sähköpostitse, koska heidän hallinnoimansa rakennuksen edusta oli niin törkyinen ja roskainen. (Sain vastauksen ja pahoittelut sekä lupauksen siistimistoimenpiteistä).
- Perustin puolisoni kanssa Facebook ryhmän "Plogging Turku", jossa aihetta ja toimintaa on tarkoitus suunnitella ja keskustella siitä. Ryhmän koko on kasvanut jo yli 50 jäseneen. Jos kiinnostaa, niin liity!
- Vaatinut ja onnistunut saamaan työpaikalleni jätteen lajittelun mahdollistavat puitteet taukohuoneeseen (tämä tapahtui itse asiassa vasta eilen ja olen edelleen yllättynyt, kuinka helposti se kävi).
- Olen alkanut suunnittelemaan ensimmäistä ryhmäploggaussessiota Turkuun mahdollisesti jonkin toisen ympäristön suojeluun keskittyneen järjestön/yhdistyksen/ryhmän kanssa.
- Saanut kehotuksen kolmelta eri henkilöltä ryhtyä poliitikoksi.
Mikäli haluat koittaa ploggausta, niin lähde ulos ja katsele ympärillesi. Jos et näe ainuttakaan roskaa olet onnekas. Todennäköisesti vähintään muutaman askeleen jälkeen äkkäät maassa tupakan tumpin. Poimi se ylös ja jatka matkaa. Toimi näin jokaisen roskan kohdalla. Vie löydöksesi lähimpään jäteastiaan ja toista. Suosittelen hanskoja (ja roskapihtejä, jos jatkuva kumartuminen ei hotsita). Vastaanota yhtäaikaisesti hyvä ja paha olo. Jää koukkuun.
lauantai 10. marraskuuta 2018
Dädäismi #18 - Anna isälle aineeton lahja - vaikkapa aikaa
Isänpäivä on täällä. Se päivä vuodesta, kun Suomessa muistetaan omia isiä, isoisiä, ja tullaan muistetuksi omien läheisten toimesta. Totta puhuakseni en tiedä, miksi isänpäivää on alettu viettämään. Asia pitää tarkistaa.
Wikipedia kertoo sen, mitä vähän epäilin: "Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa pian äitienpäivän vanavedessä. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia."
Periaatteessa isänpäivää on siis aloitettu juhlistamaan nykypaikallaan kalenterissa, jotta kauppiaat saisivat myynteihinsä eloa. Toki samassa yhteydessä on haluttu antaa isille päivä, jolloin heitä muistetaan ja muistellaan.
Mielestäni isänpäivän juhlistaminen on paikallaan. Isät, kuten äiditkin, ansaitsevat tulla muistetuksi. Toivottavasti useimmissa perheissä vanhempia muistetaan myös joka päiväisessä arjessa.
Vanhemmuuden arki on kuitenkin lähes aina hektistä eikä aikaa juhlallisuuksille juurikaan jää. Isän ja äitienpäivät ovat omiaan pysäyttämään kiireiset vanhemmat hetkeksi ja jakamaan tuntemaansa kunnioitusta toisilleen. Kyllä, mielestäni isän ja äitienpäivä on lapsien lisäksi myös toisen vanhemman tilaisuus osoittaa arvostustaan perheenjäsentään kohtaan. Mutta kuten mainitsin, arvostusta ja kunnioitusta tulisi osoittaa joka päivä eri muodoissa.
Muistamiseen ja arvostamiseen liittyy lahjojen antamista isälle. Perinteisesti lapset valmistavat lahjan itse joko askartelemalla tai ehkä tekemällä jonkinlaisen käsityön. Muistan itsekin askarrelleeni ainakin kortteja isälle useamapana isänpäivänä.
Ensimmäisenä omana isänpäivänäni en vielä saanut Tapion tekemää lahjaa ymmärrettävistä syistä (hän oli alle 6kk vanha). Tänä vuonna tarhatädit sujauttivat perjantaina mukaani paketin, jonka saa kuulemma avata vasta sunnuntaina, koska se sisältää Tapsan tekemän lahjan isälle. Tapio on siis itse tarhassa kyhäillyt jotain minulle, isälleen. Ajatus liikuttaa minua syvästi.
Ajatellesani lahjaa, mieleeni tulee ensimmäisenä lahjapaperiin kääritty paketti, joka sisältää jonkin tavaran. Yleensä tavara on uusi, kaupasta ostettu.
Voisiko isiä muistaa joillain muilla keinoin vuosittain? Antamalla muuta kuin tavaraa? Materiaa keskivertoihmiseltä löytyy yleensä valmiiksi melko runsaasti, joten mielestäni lahja tai muistaminen voisi olla muutakin.
Tarjoa isälle maittava ateria, jonka tekemiseen voi koko perhe osallistua. Aterialle voi kutsua mukaan muitakin ja viettää mahtavan hetken hyvän ruuan ja seuran parissa luoden ja jakaen muistoja.
Elämykset ovat myös hieno tapa osoittaa isälle, että hän on merkittävä ja tärkeä osa perheyhteisöä. En tarkoita välttämättä, että isälle pitäisi ostaa yhden hengen etelänmatka tai benjihyppyyn oikeuttava lahjakortti. Esimerkiksi kultturellinen elämys, kuten elokuvailta, saattaa olla erittäin arvostettu.
En yritä sanoa, että materiaaliset lahjat olisivat jotenkin kauttaaltaan huonoja. Haluan vain tuoda esille, että lahja voi olla paljon muutakin. Lahjan tärkein tehtävä on osoittaa isälle, että häntä arvostetaan ja rakastetaan perheessä. Lahjan tulisi myös kuvastaa saajaansa eli tuottaa iloa erityisesti juuri sille ihmiselle, jolle se annetaan.
Tämän vuoden isänpäivän lahjat on varmastikin suurimmilta osin hankittu tai valmistettu ja hyvä niin. Kannustan teitä ajattelemaan asiaa seuraavaksi, kun on aika antaa jollekin läheiselle lahja. Maailma hukkuu tavaroihin. Anna lahjaksi jotain muuta.
Wikipedia kertoo sen, mitä vähän epäilin: "Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa pian äitienpäivän vanavedessä. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia."
Periaatteessa isänpäivää on siis aloitettu juhlistamaan nykypaikallaan kalenterissa, jotta kauppiaat saisivat myynteihinsä eloa. Toki samassa yhteydessä on haluttu antaa isille päivä, jolloin heitä muistetaan ja muistellaan.
Mielestäni isänpäivän juhlistaminen on paikallaan. Isät, kuten äiditkin, ansaitsevat tulla muistetuksi. Toivottavasti useimmissa perheissä vanhempia muistetaan myös joka päiväisessä arjessa.
Vanhemmuuden arki on kuitenkin lähes aina hektistä eikä aikaa juhlallisuuksille juurikaan jää. Isän ja äitienpäivät ovat omiaan pysäyttämään kiireiset vanhemmat hetkeksi ja jakamaan tuntemaansa kunnioitusta toisilleen. Kyllä, mielestäni isän ja äitienpäivä on lapsien lisäksi myös toisen vanhemman tilaisuus osoittaa arvostustaan perheenjäsentään kohtaan. Mutta kuten mainitsin, arvostusta ja kunnioitusta tulisi osoittaa joka päivä eri muodoissa.
Muistamiseen ja arvostamiseen liittyy lahjojen antamista isälle. Perinteisesti lapset valmistavat lahjan itse joko askartelemalla tai ehkä tekemällä jonkinlaisen käsityön. Muistan itsekin askarrelleeni ainakin kortteja isälle useamapana isänpäivänä.
Ensimmäisenä omana isänpäivänäni en vielä saanut Tapion tekemää lahjaa ymmärrettävistä syistä (hän oli alle 6kk vanha). Tänä vuonna tarhatädit sujauttivat perjantaina mukaani paketin, jonka saa kuulemma avata vasta sunnuntaina, koska se sisältää Tapsan tekemän lahjan isälle. Tapio on siis itse tarhassa kyhäillyt jotain minulle, isälleen. Ajatus liikuttaa minua syvästi.
Lahjakas vuosi
Aloin ajattelemaan ihmisten lahjan antamis- ja saamistottumuksia. Keskimääräinen ihminen saa perinteisesti ajateltuna lahjoja syntymäpäivänään, jouluna ja mahdollisesti isän- tai äitienpäivänä riippuen ihmisestä. Tähän voidaan laskea vielä satunnaiset läksiäiset, tupaantuliaiset ja nimipäivät. Aika paljon lahjoja. En todennäköisesti edes muistanut kaikkia tilanteita, joissa lahjoja annetaan tai saadaan.Ajatellesani lahjaa, mieleeni tulee ensimmäisenä lahjapaperiin kääritty paketti, joka sisältää jonkin tavaran. Yleensä tavara on uusi, kaupasta ostettu.
Voisiko isiä muistaa joillain muilla keinoin vuosittain? Antamalla muuta kuin tavaraa? Materiaa keskivertoihmiseltä löytyy yleensä valmiiksi melko runsaasti, joten mielestäni lahja tai muistaminen voisi olla muutakin.
Aineeton paketti
Anna isälle esimerkiksi aikaa. Aikaa itselleen, jonka voi viettää puuhaillen omien juttujensa parissa tai tekemättä yhtään mitään vaikkapa sängyssä loikoillen. Vaihtoehtoisesti isä voi arvostaa aikaa perheen kanssa, jos se on jäänyt viime aikoina vähälle. Aika on kallisarvoisin hyödyke, mitä itse tiedän.Tarjoa isälle maittava ateria, jonka tekemiseen voi koko perhe osallistua. Aterialle voi kutsua mukaan muitakin ja viettää mahtavan hetken hyvän ruuan ja seuran parissa luoden ja jakaen muistoja.
Elämykset ovat myös hieno tapa osoittaa isälle, että hän on merkittävä ja tärkeä osa perheyhteisöä. En tarkoita välttämättä, että isälle pitäisi ostaa yhden hengen etelänmatka tai benjihyppyyn oikeuttava lahjakortti. Esimerkiksi kultturellinen elämys, kuten elokuvailta, saattaa olla erittäin arvostettu.
En yritä sanoa, että materiaaliset lahjat olisivat jotenkin kauttaaltaan huonoja. Haluan vain tuoda esille, että lahja voi olla paljon muutakin. Lahjan tärkein tehtävä on osoittaa isälle, että häntä arvostetaan ja rakastetaan perheessä. Lahjan tulisi myös kuvastaa saajaansa eli tuottaa iloa erityisesti juuri sille ihmiselle, jolle se annetaan.
Tämän vuoden isänpäivän lahjat on varmastikin suurimmilta osin hankittu tai valmistettu ja hyvä niin. Kannustan teitä ajattelemaan asiaa seuraavaksi, kun on aika antaa jollekin läheiselle lahja. Maailma hukkuu tavaroihin. Anna lahjaksi jotain muuta.
lauantai 20. lokakuuta 2018
Dädäismi #17 - Ryhdyin ilmastotiedostavaksi kasvisyöjäksi - riittääkö se?
Aihe, jota käsittelen ei välttämättä suoranaisesti liity isyyteen, joka on tämän blogin teema. Toisaalta se liittyy erottamattomasti isyyteen ja ihmisyyteen sekä näiden asioiden vaalimiseen. Tänään, kun Helsingissä järjestetään Ilmastomarssi, haluan itsekin osallistua keskusteluun jakamalla ajatuksiani tästä, heittämällä tärkeimmästä ihmiskuntaamme kohtaavasta ilmiöstä.
Kuten monet suomalaiset, itsekin olen viime kuukausien aikana kokenut jonkinlaisen heräämisen ilmastoasioihin ja niihin liittyviin uhkakuviin. Tästä on osittain kiittäminen IPCC:n ilmastoraporttia (sekä viime heinäkuuta), jonka mukaan ihmiskunnalla on vuosia (ei vuosikymmeniä) aikaa kääntää kurssinsa tai seuraukset ovat äärimmäisiä.
En sanoisi, että olen suhtautunut ilmastoasioihin välinpitämättömästi tähän asti. Olen kuitenkin kuten Riku Rantala kirjoittaa osuvasti kolumnissaan "painanut ilmastoasioille torkutusnappia" jo pidemmän aikaa.
Nyt olen kuitenkin päättänyt lopettaa torkuttamisen ja ryhtyä toimiin.
Toinen asia, johon tulen kiinnittämään huomiota jatkossa on lentäminen, joka on moninkertaisesti ilmastolle tuhoisampi liikkumiskeino esim. yksityisautoiluun verrattuna. Tulen tämän vuoden aikana lentämään yhteensä n. 8-10 tuntia. En tiedä tarkalleen mitä se merkitsee hiilijalanjälkeni kannalta mutta ensi vuonna luku tulee olemaan alhaisempi, ehkä ja toivottavasti 0.
Taloudessamme kierrätetään ja lajitellaan jätteita, tosin ei muovia. Suurin osa käyttötavaroista (vaatteet, kalusteet jne.) pyritään ostamaan käytettyinä. Tosin tätä kirjoittaessa huomaan, että päälläni on kaksi H&M-ketjun vaatekappaletta. Parannettavaa löytyy tältäkin osa-alueelta.
Edellä mainitsemani toimet tuntuvat oikeilta ja lohdullisilta. Ne tuovat ainakin hieman toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kuinka paljon yksilön valinnoilla lopulta on merkitystä? Pelkään, ettei riittävästi. Älkää ymmärtäkö väärin; ympäristöystävällinen elämäntapa yksilötasolla ei ole merkityksetön. Sen merkitys ei kuitenkaan ole tarvittavan suuri nykyisten ennusteiden valossa.
Muutoksen pitäisi tapahtua globaalisti ja sen pitäisi tapahtua muutamassa vuodessa, jotta estämme maapallon lämpenemisen 1,5 celsiusasteella.
Mikäli lämpenemistä ei pysäytetä, voivat seuraukset olla pahimmillaan mm. jo nyt kuivuudesta kärsivien aluiden totaalinen aavikoituminen ja maanviljelysalueiden häviäminen, joka taas johtaa ruokatuotannon vaikeutumiseen ja pahimmassa tapauksessa nälänhätään.
Jotkin rannikkoalueet ovat jo nyt kokeneet ankarien tulvien seurauksena mm. juomaveden sekoittumista suolaveteen puhumattakaan asuinrakennusten vaurioitumisesta. Merenpinnan nousu korreloituu maapallon lämpenemisen kanssa. Lisäksi äärimmäiset myrskyt tulevat olemaan säännöllisiä sekä alati voimakkaampia.
Nämä tapahtumat johtavat siihen, että ihmiset joutuvat jättämään sietämättömät asuinalueensa ja siirtymään turvallisemmille alueille. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ei ole välttämättä mitään verrattuna ilmastonmuutosta pakenevalle virralle.
Nordhausin mallia pidetään laajalti yhtenä tehokkaimmista ratkaisuista ilmastonlämpenmisen pysäyttämiseksi. Enää on jäljellä eri valtioiden integroiminen se lainsäädäntöönsä ja toimintatapoihinsa. Aika näyttää miten tässä onnistutaan.
En osaa kuitenkaan sanoa mihin kaikki ilmaston lämpenemistä pakenevat ihmiset tullaan sijoittamaan. Heitä on nimittäin tulossa.
Palataan vielä lopuksi yksilöön, koska loppujen lopuksi niitä me kaikki olemme. Vaikka yksittäiset teot saattavat tuntua merkityksettömiltä, aion jatkaa niiden tekemistä ilmaston hyväksi. Rohkaisen myös muita vähintään tiedostamaan valintojensa seurauksia. Se on jo askel oikeaan suuntaan.
En aio tuputtaa kasvisruokavaliota tai lentomatkailusta luopumista kenellekään. Kehoitan ainoastaan miettimään millaiset perustelut tehdyille valinnoille antaa, oli kyseessä sitten lentäminen tai lihansyönti. En ole itse täydellinen esimerkki ilmastoihanteellisesti elävästä ihmisestä. Pyrin kuitenkin vähintään tiedostamaan ilmastoasiat kaikessa mitä teen.
Toivon, että maailmamme päättäjät tiedostavat ja tulevat tekemään oikeat ratkaisut riittävän nopeasti. Toivon myös, että media kantaa vastuunsa ja pitää ilmastokeskustelun esillä sopivissa määrin eli koko ajan. Toivon, että ihmiset jaksavat toimia aktiiviesti ilmastoasioiden edistämiseksi ja vaatia valtioiltaan toimia. Tämän päiväinen Ilmastomarssi on hieno esimerkki tästä.
Toivon itseni, läheisteni ja kanssaihmisten puolesta, että maapallolla on hyvä elää kymmenienkin vuosien päästä.
Kuten monet suomalaiset, itsekin olen viime kuukausien aikana kokenut jonkinlaisen heräämisen ilmastoasioihin ja niihin liittyviin uhkakuviin. Tästä on osittain kiittäminen IPCC:n ilmastoraporttia (sekä viime heinäkuuta), jonka mukaan ihmiskunnalla on vuosia (ei vuosikymmeniä) aikaa kääntää kurssinsa tai seuraukset ovat äärimmäisiä.
En sanoisi, että olen suhtautunut ilmastoasioihin välinpitämättömästi tähän asti. Olen kuitenkin kuten Riku Rantala kirjoittaa osuvasti kolumnissaan "painanut ilmastoasioille torkutusnappia" jo pidemmän aikaa.
Nyt olen kuitenkin päättänyt lopettaa torkuttamisen ja ryhtyä toimiin.
Toimiin!
Kasvisruokailu (liha- sekä maitotuotteiden poisjättäminen karkeasti) on yksi isoimmista (ja helpoimmista totta puhuen) keinoista yksilölle vaikuttaa ilmastoon myönteisellä tavalla. The Guardianin artikkelissa todetaan, että kaikkein vähiten ilmastoystävällinen kasvisruoka on moninkertaisesti ilmastoystävällisempi kuin ilmastoystävällisin liharuoka (sattumalta päätin jättää lihansyönnin päivää ennen kuin kohtasin tämän artikkelin). En aio kuitenkaan olla absoluuttinen kasvisruokailija. Jos vaihtoehtona on liharuuan syöminen tai sen hukkaan heittäminen, syön liharuuan.Toinen asia, johon tulen kiinnittämään huomiota jatkossa on lentäminen, joka on moninkertaisesti ilmastolle tuhoisampi liikkumiskeino esim. yksityisautoiluun verrattuna. Tulen tämän vuoden aikana lentämään yhteensä n. 8-10 tuntia. En tiedä tarkalleen mitä se merkitsee hiilijalanjälkeni kannalta mutta ensi vuonna luku tulee olemaan alhaisempi, ehkä ja toivottavasti 0.
Taloudessamme kierrätetään ja lajitellaan jätteita, tosin ei muovia. Suurin osa käyttötavaroista (vaatteet, kalusteet jne.) pyritään ostamaan käytettyinä. Tosin tätä kirjoittaessa huomaan, että päälläni on kaksi H&M-ketjun vaatekappaletta. Parannettavaa löytyy tältäkin osa-alueelta.
Edellä mainitsemani toimet tuntuvat oikeilta ja lohdullisilta. Ne tuovat ainakin hieman toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kuinka paljon yksilön valinnoilla lopulta on merkitystä? Pelkään, ettei riittävästi. Älkää ymmärtäkö väärin; ympäristöystävällinen elämäntapa yksilötasolla ei ole merkityksetön. Sen merkitys ei kuitenkaan ole tarvittavan suuri nykyisten ennusteiden valossa.
Valtiot ja päättäjät, please help
Todellisen korjausliikkeen pystyvät tekemään valtiot ja niiden päättäjät. Alussa mainitsemani IPCC:n raportti on siinä mielessä poikkeuksellinen tiedeyhteisön koostama selvitys, että siinä on annettu konkreettisia toimia, joihin on globaalisti ryhdyttävä, jotta esitetyt äärimmäisskenaariot eivät toteudu pahimmassa mahdollisessa mittakaavassa.Muutoksen pitäisi tapahtua globaalisti ja sen pitäisi tapahtua muutamassa vuodessa, jotta estämme maapallon lämpenemisen 1,5 celsiusasteella.
Mikäli lämpenemistä ei pysäytetä, voivat seuraukset olla pahimmillaan mm. jo nyt kuivuudesta kärsivien aluiden totaalinen aavikoituminen ja maanviljelysalueiden häviäminen, joka taas johtaa ruokatuotannon vaikeutumiseen ja pahimmassa tapauksessa nälänhätään.
Jotkin rannikkoalueet ovat jo nyt kokeneet ankarien tulvien seurauksena mm. juomaveden sekoittumista suolaveteen puhumattakaan asuinrakennusten vaurioitumisesta. Merenpinnan nousu korreloituu maapallon lämpenemisen kanssa. Lisäksi äärimmäiset myrskyt tulevat olemaan säännöllisiä sekä alati voimakkaampia.
Nämä tapahtumat johtavat siihen, että ihmiset joutuvat jättämään sietämättömät asuinalueensa ja siirtymään turvallisemmille alueille. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ei ole välttämättä mitään verrattuna ilmastonmuutosta pakenevalle virralle.
Mikä neuvoksi?
Yksi potentiaalisesti käänteentekevistä ratkaisuista poiki viime viikolla keksijälleen taloustieteen Nobelin palkinnon. William Nordhaus kehitti idean, joka Nobel-komietan mukaan "integroisi ilmaston muutoksen pitkän tähtäimen makrotalouden analyysiin" (vapaa käännös). Mieleenpainuvin ajatus Nordhausin analyysissa oli hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu globaalilla tasolla. Näin markkinavoimat ohjaisivat maailmantalouden panostamaan kestävämpiin ratkaisuihin.Nordhausin mallia pidetään laajalti yhtenä tehokkaimmista ratkaisuista ilmastonlämpenmisen pysäyttämiseksi. Enää on jäljellä eri valtioiden integroiminen se lainsäädäntöönsä ja toimintatapoihinsa. Aika näyttää miten tässä onnistutaan.
Mitä jos...?
Eniten ilmaston lämpenemisestä tulevat kärsimään jo siitä eniten kärsineet: köyhimmät ja vähäosaisimmat osat maapallolla. Rikkaat valtiot tulevat selviämään joten kuten kahdenkin celsiusasteen noususta. Geenimanipuloidulla ruualla pystytään paikkaamaan ruuan vähyyttä ja kehittyvällä teknologialla suojautumuaan ja mahdollisesti jopa poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä.En osaa kuitenkaan sanoa mihin kaikki ilmaston lämpenemistä pakenevat ihmiset tullaan sijoittamaan. Heitä on nimittäin tulossa.
Palataan vielä lopuksi yksilöön, koska loppujen lopuksi niitä me kaikki olemme. Vaikka yksittäiset teot saattavat tuntua merkityksettömiltä, aion jatkaa niiden tekemistä ilmaston hyväksi. Rohkaisen myös muita vähintään tiedostamaan valintojensa seurauksia. Se on jo askel oikeaan suuntaan.
En aio tuputtaa kasvisruokavaliota tai lentomatkailusta luopumista kenellekään. Kehoitan ainoastaan miettimään millaiset perustelut tehdyille valinnoille antaa, oli kyseessä sitten lentäminen tai lihansyönti. En ole itse täydellinen esimerkki ilmastoihanteellisesti elävästä ihmisestä. Pyrin kuitenkin vähintään tiedostamaan ilmastoasiat kaikessa mitä teen.
Toivon, että maailmamme päättäjät tiedostavat ja tulevat tekemään oikeat ratkaisut riittävän nopeasti. Toivon myös, että media kantaa vastuunsa ja pitää ilmastokeskustelun esillä sopivissa määrin eli koko ajan. Toivon, että ihmiset jaksavat toimia aktiiviesti ilmastoasioiden edistämiseksi ja vaatia valtioiltaan toimia. Tämän päiväinen Ilmastomarssi on hieno esimerkki tästä.
Toivon itseni, läheisteni ja kanssaihmisten puolesta, että maapallolla on hyvä elää kymmenienkin vuosien päästä.
perjantai 12. lokakuuta 2018
Dädäismi #16 - Odottavan vanhemman kliseitä
En ole tällä hetkellä odottava vanhempi. Olen kuitenkin ollut ja viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, mitä ympärilläni olevat odottavat vanhemmat saavat kuulla ja kokea.
Huomioitavaa on, että en ole koskaan ollut raskaana. Havointojeni ja uskomusteni perusteella raskaana oleva nainen saa kuulla kliseitä kliseen perään. Puhumattakaan siitä jatkuvasta kysymyspatterista, joka raskaana olevaa kohtaan heitetään useita kertoja päivässä (poika vai tyttö, supisteleeko jo, koska laskettu aika, oletko lihonut, oletko pahoinvoiva jne.) Tätä kestää siitä hetkestä, kun raskaus on julkista tietoa aina siihen asti, kun synnyttäminen on koettu. Sen kälkeen alkavat tietenkin eri aiheet, joista ehkä lisää myöhemmin.
Tarkoituksenani ei ole valittaa ihmisten käytöksestä odottavia vanhempia kohtaan. On aivan luonnollista, että tulokas ja edessä häämöttävä vanhemmuus herättää jutustelua. Haluan yksinkertaisesti tuoda esille joitain melko kliseisiä asioita, joita odottava vanhempi saattaa kohdata. Ne voivat olla sutkautuksia, puheenaiheita tai puheenparsia. Käyn seuraavaksi läpi havaintojani ja kokemuksiani.
Aluksi pidin tätä sutkautusta lähinnä lievästi huvittavana. Sitten se alkoi hieman ärsyttää. Nykyään nautin tilanteista, joissa saan ennustaa sen tulevan ja sanon sitä itsekin (sarkastisesti). Pitääkö tämä edes paikkaansa millään mittarilla?
Synnytystarinat voivat olla ensimmäisinä kertoina ihan hauskaa kuunneltavaa mutta nekin alkavat hieman toistaa itseään. Kaava menee jota kuinkin näin: Olin paikassa x, kun lapsivedet menivät. No siitä sitten lähdettiin kiireesti sairaalaan, jossa vietin ajan x ennen kuin edes pääsin synnytysaliin. Kivut olivat kovat. Sain kipulääkkeen x ja kivunlievityksen y. Lopputuloksena syntyi lapsi.
Esimerkki on melko kärjistetty muttei kovin kaukana omasta kokemuksestani. Yksi asia, mistä olen ollut mielissäni muiden synnytystarinoita kuunnellessani on ollut se, ettei kukaan yritä kaunistella sen aikana koettuja tuntemuksia. Sattuu ihan perkeleesti on yksi kuulemani kuvaus ja vierestä seuranneena uskon sen olevan melko lähellä oikeaa totuutta.
Asia, jonka olen synnytystarinoita kuunnellessani huomannut, on olettamus siitä, että miehet pyörtyilevät säännöllisesti synnytyksen aikana. Ikään kuin olisi harvinaisempaa, että mies pysyisi tolpillaan koko toimituksen ajan. Itse en synnytyksen aikana kokenut tajunnanlähdön olevan lähellä missään vaiheessa. Ehkä elokuvat ovat vääristäneet ihmisten kuvaa miesten osasta synnytyksen aikana.
Yleensä sävy on jopa hieman vahingoniloinen. Sanojana on aina joku jo hieman isompien lasten vanhempi. Tämä on myös oikeastaan pelottelua, jonka pyrkimyksenä on murskata tulevien vanhempien usko siihen, että kunnon yöunet ja vanhemmuus voisivat olla kaksi samanaikaisesti tapahtuvaa asiaa.
Höpö höpö, sanon minä. On varmasti tapauksia, joissa lapsi ei tahdo nukkua hyvin vuosiin mutta ainakin omalla kohdallani yöuniani ei ole (vielä) riistetty. Älkää käsittäkö väärin; olen ollut ja olen lähes koko ajan (koko ajan toki vähemmän) väsynyt. Kuitenkaan todellisuus, jolla pelotellaan (yöunet bye bye forever) ei koskaan ole toteutunut. On luonnollisesti ollut kausia ja öitä, jolloin on valvottu.
Pääsääntöisesti sanoisin silti meidän selvinneen vähällä valvomisella.
Olen havainnut tätä isäksi puhuttelemista mm. kollegoideni ja ystävieni toimesta. Aloitettuani tämän blogin olen saanut kuulla myös itseäni kutsuttavan Dädäksi. Ansaitusti kaiketi. Odotan vielä, koska Tapsa ensimmäisen kerran kutsuu minua jollakin em. nimikkeistä. Luulen, että sen päivän tulen muistamaan.
Odottava vanhempi saattaa törmätä mm. näihin kliseisiin kerran, useasti tai ei koskaan oman yhdeksän kuukauden ajanjakson aikana. Usein juuri raskaudesta kertominen tai sen paljastaminen kirvottaa osan em. kliseistä.
Sen haluan silti mainita, että raskaudesta kertominen muille on lähes poikkeuksetta mukava toimitus. Kannattaa sen jälkeen vain varautua kuulemaan edellä mainittuja heittoja ja keskusteluja. Useammin kuin kerran.
Niistä kannattaa kuitenkin napata juttuja mukaansa. Ehkä oppiakin jotain. Lisäksi sivistyneen ihmisen tavoin kuunnella kohteliaasti ja ainakin teeskennellä nauttivansa ja huvittuvansa. Kliseitä laukova tyyppi on perimmiltään yleensä vain mielissään kohta alkavasta vanhemmuudestasi. Koska onhan se aika hieno asia.
Huomioitavaa on, että en ole koskaan ollut raskaana. Havointojeni ja uskomusteni perusteella raskaana oleva nainen saa kuulla kliseitä kliseen perään. Puhumattakaan siitä jatkuvasta kysymyspatterista, joka raskaana olevaa kohtaan heitetään useita kertoja päivässä (poika vai tyttö, supisteleeko jo, koska laskettu aika, oletko lihonut, oletko pahoinvoiva jne.) Tätä kestää siitä hetkestä, kun raskaus on julkista tietoa aina siihen asti, kun synnyttäminen on koettu. Sen kälkeen alkavat tietenkin eri aiheet, joista ehkä lisää myöhemmin.
Tarkoituksenani ei ole valittaa ihmisten käytöksestä odottavia vanhempia kohtaan. On aivan luonnollista, että tulokas ja edessä häämöttävä vanhemmuus herättää jutustelua. Haluan yksinkertaisesti tuoda esille joitain melko kliseisiä asioita, joita odottava vanhempi saattaa kohdata. Ne voivat olla sutkautuksia, puheenaiheita tai puheenparsia. Käyn seuraavaksi läpi havaintojani ja kokemuksiani.
"Ota lisää vaan. Sähän syöt tällä hetkellä kahden edestä!"
Tätä ensimmäistä saavat kuulla raskaana olevat naiset. Olen todistanut vierestä tämän useammin kuin jaksan laskea. Raskaana olevan naisen läsnäollessa osaan jo ennustaa tietyissä tilanteissa, että joku heittää tämän. Työpaikan kahvipöydässä on tarjolla kakkua tai pullaa. Naispuolinen kollega toteaa, että pulla maistuu hyvälle. Yhden tai kahden sekunnin sisällä joku (yleensä naispuolinen) työkaveri kehottaa puoliksi huumorilla, puoliksi tosissaan raskaana olevaa syömään kunnolla, koska ruokailee kahden puolesta.
Aluksi pidin tätä sutkautusta lähinnä lievästi huvittavana. Sitten se alkoi hieman ärsyttää. Nykyään nautin tilanteista, joissa saan ennustaa sen tulevan ja sanon sitä itsekin (sarkastisesti). Pitääkö tämä edes paikkaansa millään mittarilla?
"Silloin, kun minä olin synnytämässä..."
Synnytystarinat. Äitien inttijutut. Kaikilla on oma, hieman muista eroava kerrottavana. Ensin voisi luulla, että näitä pääsevät kuulemaan lähinnä odottavat naiset mutta miehenä voin vahvistaa kuulleeni vähintään toistakymmentä erilaista synnytystarinaa odotuksemme aikana. Osan tarinoista kuulin useammin kuin kerran.
Synnytystarinat voivat olla ensimmäisinä kertoina ihan hauskaa kuunneltavaa mutta nekin alkavat hieman toistaa itseään. Kaava menee jota kuinkin näin: Olin paikassa x, kun lapsivedet menivät. No siitä sitten lähdettiin kiireesti sairaalaan, jossa vietin ajan x ennen kuin edes pääsin synnytysaliin. Kivut olivat kovat. Sain kipulääkkeen x ja kivunlievityksen y. Lopputuloksena syntyi lapsi.
Esimerkki on melko kärjistetty muttei kovin kaukana omasta kokemuksestani. Yksi asia, mistä olen ollut mielissäni muiden synnytystarinoita kuunnellessani on ollut se, ettei kukaan yritä kaunistella sen aikana koettuja tuntemuksia. Sattuu ihan perkeleesti on yksi kuulemani kuvaus ja vierestä seuranneena uskon sen olevan melko lähellä oikeaa totuutta.
Asia, jonka olen synnytystarinoita kuunnellessani huomannut, on olettamus siitä, että miehet pyörtyilevät säännöllisesti synnytyksen aikana. Ikään kuin olisi harvinaisempaa, että mies pysyisi tolpillaan koko toimituksen ajan. Itse en synnytyksen aikana kokenut tajunnanlähdön olevan lähellä missään vaiheessa. Ehkä elokuvat ovat vääristäneet ihmisten kuvaa miesten osasta synnytyksen aikana.
"Nauti nyt vielä nukkumisesta, kun voit..."
"...koska lapsen synnyttyä et tule nukkumaan ainakaan kymmeneen vuoteen kunnolla kjäh kjäh kjäh! (ilkikurinen nauru)" Ah, tämä on oikea klassikko. Molemmat odottavat vanhemmat saavat kuulla tämän vähintään muutaman kerran raskauden aikana.
Yleensä sävy on jopa hieman vahingoniloinen. Sanojana on aina joku jo hieman isompien lasten vanhempi. Tämä on myös oikeastaan pelottelua, jonka pyrkimyksenä on murskata tulevien vanhempien usko siihen, että kunnon yöunet ja vanhemmuus voisivat olla kaksi samanaikaisesti tapahtuvaa asiaa.
Höpö höpö, sanon minä. On varmasti tapauksia, joissa lapsi ei tahdo nukkua hyvin vuosiin mutta ainakin omalla kohdallani yöuniani ei ole (vielä) riistetty. Älkää käsittäkö väärin; olen ollut ja olen lähes koko ajan (koko ajan toki vähemmän) väsynyt. Kuitenkaan todellisuus, jolla pelotellaan (yöunet bye bye forever) ei koskaan ole toteutunut. On luonnollisesti ollut kausia ja öitä, jolloin on valvottu.
Pääsääntöisesti sanoisin silti meidän selvinneen vähällä valvomisella.
Vanhemmuus mainitaan koko ajan. Kaikkialla
Tultuani isäksi, minua on puhuteltu hyvin usein leikkisästi isänä, iskänä, faijana jne. Se tuntui hieman kummalliselta. Totuus on se, että vaikka vanhemmuus tietenkin muutta vanhemman elämän, ei ihminen lopulta niin kauheasti muutu. Puhun jälleen tietenkin vain omasta kokemuksestani. En tiedä kutsutaanko tuoreita äitejä mutseiksi, äisköiksi tms.
Olen havainnut tätä isäksi puhuttelemista mm. kollegoideni ja ystävieni toimesta. Aloitettuani tämän blogin olen saanut kuulla myös itseäni kutsuttavan Dädäksi. Ansaitusti kaiketi. Odotan vielä, koska Tapsa ensimmäisen kerran kutsuu minua jollakin em. nimikkeistä. Luulen, että sen päivän tulen muistamaan.
Hyväntahtoista tarinointia
Odottava vanhempi saattaa törmätä mm. näihin kliseisiin kerran, useasti tai ei koskaan oman yhdeksän kuukauden ajanjakson aikana. Usein juuri raskaudesta kertominen tai sen paljastaminen kirvottaa osan em. kliseistä.
Sen haluan silti mainita, että raskaudesta kertominen muille on lähes poikkeuksetta mukava toimitus. Kannattaa sen jälkeen vain varautua kuulemaan edellä mainittuja heittoja ja keskusteluja. Useammin kuin kerran.
Niistä kannattaa kuitenkin napata juttuja mukaansa. Ehkä oppiakin jotain. Lisäksi sivistyneen ihmisen tavoin kuunnella kohteliaasti ja ainakin teeskennellä nauttivansa ja huvittuvansa. Kliseitä laukova tyyppi on perimmiltään yleensä vain mielissään kohta alkavasta vanhemmuudestasi. Koska onhan se aika hieno asia.
lauantai 4. elokuuta 2018
Dädäismi #15 - 3 syytä, miksi inhoan hellettä (ja miten selviytyä siitä)
Kesän alussa hermoilin ja toivoin kelien puolesta hyvää kesää. Tiedossa oli erilainen kesä, koska tulisin viettämään sen poikani kanssa, vapaana päivätöistä. Ennen isyysvapaan ja kesän alkua hermoilin hieman, että keksimmekö tekemistä ja sallivatko säät ulkona olemisen. Suomen kesät ovat viime vuosina olleet säiden puolesta melko vaisut, joten huoleni olivat mielestäni oikeutetut.
Enpä olisi uskonut, että kesän loppupuolella katson säätiedotusta ja ilahdun nähdessäni ilman viilenevän ja sateistuvan. Näin kuitenkin kävi. Ennätyskuuma heinäkuu sai minut inhoamaan hellettä. Olen kuullut sanottavan, että (lämpimästä) säästä ei saisi valittaa. Olen eri mieltä ja valitan nyt säästä.
Huomioitavaa on, että olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että kyllä, liian lämmin voi olla ja pitänyt itselleni sopivaa lämpötilaa 20-25 asteen välissä. Erittelen seuraavaksi mitkä asiat aiheuttivat helteen seurauksena mielipahaa ja mitä keinoja löysin niistä selviämiseen.
Olen itse helposti ja runsaasti hikoilevaa tyyppiä. Helleöinä en ole käytännössä käyttänyt peittoa ollenkaan ja silti olen hiestä märkä koko yön. Makuuhuoneessamme on tuuletin muttei se vaihda painostavaa ilmaa huoneessa, ainoastaan kierrättää sitä ympäriinsä.
Uni on katkonaista ja usein hyvin paljolti kuumeista unta muistuttavaa. Olen nähnyt erittäin pitkiä ja sekavia unia viime aikoina ja uskon helteen olevaan syypää tähän. Aamuisin olo ei ole ollut lähimainkaan levännyt. Kaiken kruunaa se tunne, kun heräät siihen samaan pätsiin, jossa olet koko yön kärvistellyt.
Kaikeksi onneksi helle ei juurikaan ole vaikuttanu Tapsan uneen. Poika nukahtaa samoihin aikoihin ja nukkuu käytännössä läpi yön sikeästi. Ainoana huonona puolena hän on alkanut heräämään n. tuntia aiemmin eli ennen kuutta. Joskus hän nukahtaa uudelleen, joskus ei. Silloin kuin ei, olen äreä.
Pienen lapsen kanssa ulos lähteminen varsinkin helteellä on lievästi sanottuna stressaavaa. Jatkuva huoli aurinkorasvauksen riittävyydestä, tarpeellisesta nesteytyksestä ja hatun päässä pitämisestä tuovat jo itsessään hien pintaan.
Mikäli ulos lähdetään jatkuva varjoisan paikan haeskelu alkaa uuvuttamaan nopeasti. Lisäksi pienen, uteliaan ja aktiivisen pojan pitäminen yhdessä paikassa on lähes mahdotonta, koska kaverilla on tapana tallustaa ympäriinsä taukoamatta välittämättä siitä mitä isä sanoo tai mikä voisi olla omaksi parhaaksi. Pienen ihmisen perässä kyyristely 30 asteen helteessä kysyy selvityimistahtoa.
Ai menkää maauimalaan jäähdyttelemään virkistävään uima-altaaseen? Kävelin kerran Kupittaan maauimalan ohi päiväsaikaan helteisenä päivänä enkä nähnyt uima-allasta pikkulapsimassan alta. Emme menneet Kupittaan maauimalaan silloin emmekä jatkossakaan. Samppalinna on kuulemma parempi mesta ja vielä testaamatta.
Tapsa vietti helteen aikana kotona kaiken ajan pelkässä vaipassa ja oli silti aina hikinen ja nihkeä. Usein hän myös tuntui valittelevan tukalaa oloa. Itse käytin kotona lähinnä uimashortseja ja siinä se. Silti hiki puski lähes joka käänteessä.
Ulos mentäessä oli pakko pukea paita päälle, jotta auringolta olisi edes vähän suojaa (aurinkorasvaa käytettiin luonnollisesti myös). Onneksi vaunujen suojakuomu antoi Tapsalle mukavasti varjoa ja viileyttä. Itse taas hikoilin 20 minuutin kävelyn aikana yhden hihattoman paidan kohtalaisen märäksi.
Helteeltä ei voinut oikein paeta ainakaan pukeutumalla. Olikin siis turvauduttava muihin keinoihin...
Nesteytys on äärimmäisen tärkeä asia varsinkin helteisillä keleillä. Itse otin tavaksi tarjota pojalle juotavaa n. kerran tunnissa ja pyrin jättämään vesimukin siten, että hän sai sen halutessaan käsiinsä. On tärkeää muistaa juoda myös itse (kiitos Kapteeni Itsestäänselvyys).
Paikkoja, joissa helteeltä pääsee pakoon hetkeksi: ostoskeskukset ovat kokemukseni mukaan hyvin ilmastoitutuja. Sama pätee ruokakauppoihin. Meillä oli tapana käydä myös kirjastossa lasten osastolla, jossa poju sai temmeltää vapaana, leikkiä leluilla ja ilmastointi takasi viileän tauon ulkona vallitsevasta polttavasta kuumuudesta. Uimista voin myös lämpimästi (heh heh) suositella.
Ruuaksi kannattaa ainakin välipaloilla tarjota mehukkaita hedelmiä, jotka ravinnon lisäksi tarjoavat nestettä. Syö itsekin vastaavanlaista ruokaa vähän väliä.
Yöllä makuuhuone kannattaa pyrkiä pitämään mahdollisimman avoimena ilman vaihtumisen takaamiseksi. Me pidimme ikkunan ja oven auki. Lisäksi kuumimpina öinä tuuletin pyöri nurkassa läpi yön. Mainittakoon, että näistä huolimatta ainakin itse hikoilin koko yön ja nukuin huonosti kuten mainitsin.
Ihanaa, kun helle vaikuttaa nyt menevän ohi. Todennäköisesti kirjoitan talvella tekstin, missä valitan pakkasta ja siitä aiheutuvaa pukeutumisrumbaa. Koskaan ei voi voittaa.
Enpä olisi uskonut, että kesän loppupuolella katson säätiedotusta ja ilahdun nähdessäni ilman viilenevän ja sateistuvan. Näin kuitenkin kävi. Ennätyskuuma heinäkuu sai minut inhoamaan hellettä. Olen kuullut sanottavan, että (lämpimästä) säästä ei saisi valittaa. Olen eri mieltä ja valitan nyt säästä.
Huomioitavaa on, että olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että kyllä, liian lämmin voi olla ja pitänyt itselleni sopivaa lämpötilaa 20-25 asteen välissä. Erittelen seuraavaksi mitkä asiat aiheuttivat helteen seurauksena mielipahaa ja mitä keinoja löysin niistä selviämiseen.
1. Nukkuminen on tuskastuttavaa pyörimistä
Lämpötilat ovat helleaikaan olleet päivisin pahimmillaan yli 30 astetta ja öisinkin yli 20 astetta. Kuten tropiikissa. Kun otetaan huomioon vielä se, että asunto paahtuu auringossa koko päivän, niin yöt ovat erittäin tukalia.Olen itse helposti ja runsaasti hikoilevaa tyyppiä. Helleöinä en ole käytännössä käyttänyt peittoa ollenkaan ja silti olen hiestä märkä koko yön. Makuuhuoneessamme on tuuletin muttei se vaihda painostavaa ilmaa huoneessa, ainoastaan kierrättää sitä ympäriinsä.
Uni on katkonaista ja usein hyvin paljolti kuumeista unta muistuttavaa. Olen nähnyt erittäin pitkiä ja sekavia unia viime aikoina ja uskon helteen olevaan syypää tähän. Aamuisin olo ei ole ollut lähimainkaan levännyt. Kaiken kruunaa se tunne, kun heräät siihen samaan pätsiin, jossa olet koko yön kärvistellyt.
Kaikeksi onneksi helle ei juurikaan ole vaikuttanu Tapsan uneen. Poika nukahtaa samoihin aikoihin ja nukkuu käytännössä läpi yön sikeästi. Ainoana huonona puolena hän on alkanut heräämään n. tuntia aiemmin eli ennen kuutta. Joskus hän nukahtaa uudelleen, joskus ei. Silloin kuin ei, olen äreä.
2. Asunnosta ei huvita lähteä ulos
Jos asunnossa on kuuma, ulkona on vielä kuumempi. Päiväsaikaan varjossa on hädin tuskin siedettävää, auringossa taas kaikin puolin tuskallista. Tämä on erityisen kurjaa, kun vietät päivän pienen, uteliaan ja aktiivisen pojan kanssa. Aika kämpässä käy nopeasti tylsäksi molemmille ja jonnekin olisi päästävä.Pienen lapsen kanssa ulos lähteminen varsinkin helteellä on lievästi sanottuna stressaavaa. Jatkuva huoli aurinkorasvauksen riittävyydestä, tarpeellisesta nesteytyksestä ja hatun päässä pitämisestä tuovat jo itsessään hien pintaan.
Mikäli ulos lähdetään jatkuva varjoisan paikan haeskelu alkaa uuvuttamaan nopeasti. Lisäksi pienen, uteliaan ja aktiivisen pojan pitäminen yhdessä paikassa on lähes mahdotonta, koska kaverilla on tapana tallustaa ympäriinsä taukoamatta välittämättä siitä mitä isä sanoo tai mikä voisi olla omaksi parhaaksi. Pienen ihmisen perässä kyyristely 30 asteen helteessä kysyy selvityimistahtoa.
Ai menkää maauimalaan jäähdyttelemään virkistävään uima-altaaseen? Kävelin kerran Kupittaan maauimalan ohi päiväsaikaan helteisenä päivänä enkä nähnyt uima-allasta pikkulapsimassan alta. Emme menneet Kupittaan maauimalaan silloin emmekä jatkossakaan. Samppalinna on kuulemma parempi mesta ja vielä testaamatta.
3. Helteeltä suojautuminen on vaikeaa
Ilman kylmetessä voi lisätä vaatetta. Ilman kylmetessä lisää voi laittaa lisää vaatetta. Ilman kuumetessa voi vähentää vaatetta. Ilman kuumetessa lisää voi ottaa lisää vaatetta pois. Mutta mitä sitten, kun ei ole enää vaatteita mitä ottaa pois?Tapsa vietti helteen aikana kotona kaiken ajan pelkässä vaipassa ja oli silti aina hikinen ja nihkeä. Usein hän myös tuntui valittelevan tukalaa oloa. Itse käytin kotona lähinnä uimashortseja ja siinä se. Silti hiki puski lähes joka käänteessä.
Ulos mentäessä oli pakko pukea paita päälle, jotta auringolta olisi edes vähän suojaa (aurinkorasvaa käytettiin luonnollisesti myös). Onneksi vaunujen suojakuomu antoi Tapsalle mukavasti varjoa ja viileyttä. Itse taas hikoilin 20 minuutin kävelyn aikana yhden hihattoman paidan kohtalaisen märäksi.
Helteeltä ei voinut oikein paeta ainakaan pukeutumalla. Olikin siis turvauduttava muihin keinoihin...
Miten toimia pienen lapsen vanhempana helteen iskiessä
Itsestään selvät perusasiat ensin: vaatetus kuntoon molemmille. Tarpeeksi kevyet ja hengittävät vaatteet. Kotona meidän poikamme pärjäsi mainiosti pelkässä vaipassa. Liikkeellä ollessamme päällä oli paita, vaippa sekä hattu.Nesteytys on äärimmäisen tärkeä asia varsinkin helteisillä keleillä. Itse otin tavaksi tarjota pojalle juotavaa n. kerran tunnissa ja pyrin jättämään vesimukin siten, että hän sai sen halutessaan käsiinsä. On tärkeää muistaa juoda myös itse (kiitos Kapteeni Itsestäänselvyys).
Paikkoja, joissa helteeltä pääsee pakoon hetkeksi: ostoskeskukset ovat kokemukseni mukaan hyvin ilmastoitutuja. Sama pätee ruokakauppoihin. Meillä oli tapana käydä myös kirjastossa lasten osastolla, jossa poju sai temmeltää vapaana, leikkiä leluilla ja ilmastointi takasi viileän tauon ulkona vallitsevasta polttavasta kuumuudesta. Uimista voin myös lämpimästi (heh heh) suositella.
Ruuaksi kannattaa ainakin välipaloilla tarjota mehukkaita hedelmiä, jotka ravinnon lisäksi tarjoavat nestettä. Syö itsekin vastaavanlaista ruokaa vähän väliä.
Yöllä makuuhuone kannattaa pyrkiä pitämään mahdollisimman avoimena ilman vaihtumisen takaamiseksi. Me pidimme ikkunan ja oven auki. Lisäksi kuumimpina öinä tuuletin pyöri nurkassa läpi yön. Mainittakoon, että näistä huolimatta ainakin itse hikoilin koko yön ja nukuin huonosti kuten mainitsin.
Ihanaa, kun helle vaikuttaa nyt menevän ohi. Todennäköisesti kirjoitan talvella tekstin, missä valitan pakkasta ja siitä aiheutuvaa pukeutumisrumbaa. Koskaan ei voi voittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)