Aihe, jota käsittelen ei välttämättä suoranaisesti liity isyyteen, joka on tämän blogin teema. Toisaalta se liittyy erottamattomasti isyyteen ja ihmisyyteen sekä näiden asioiden vaalimiseen. Tänään, kun Helsingissä järjestetään Ilmastomarssi, haluan itsekin osallistua keskusteluun jakamalla ajatuksiani tästä, heittämällä tärkeimmästä ihmiskuntaamme kohtaavasta ilmiöstä.
Kuten monet suomalaiset, itsekin olen viime kuukausien aikana kokenut jonkinlaisen heräämisen ilmastoasioihin ja niihin liittyviin uhkakuviin. Tästä on osittain kiittäminen IPCC:n ilmastoraporttia (sekä viime heinäkuuta), jonka mukaan ihmiskunnalla on vuosia (ei vuosikymmeniä) aikaa kääntää kurssinsa tai seuraukset ovat äärimmäisiä.
En sanoisi, että olen suhtautunut ilmastoasioihin välinpitämättömästi tähän asti. Olen kuitenkin kuten Riku Rantala kirjoittaa osuvasti kolumnissaan "painanut ilmastoasioille torkutusnappia" jo pidemmän aikaa.
Nyt olen kuitenkin päättänyt lopettaa torkuttamisen ja ryhtyä toimiin.
Toimiin!
Kasvisruokailu (liha- sekä maitotuotteiden poisjättäminen karkeasti) on yksi isoimmista (ja helpoimmista totta puhuen) keinoista yksilölle vaikuttaa ilmastoon myönteisellä tavalla. The Guardianin artikkelissa todetaan, että kaikkein vähiten ilmastoystävällinen kasvisruoka on moninkertaisesti ilmastoystävällisempi kuin ilmastoystävällisin liharuoka (sattumalta päätin jättää lihansyönnin päivää ennen kuin kohtasin tämän artikkelin). En aio kuitenkaan olla absoluuttinen kasvisruokailija. Jos vaihtoehtona on liharuuan syöminen tai sen hukkaan heittäminen, syön liharuuan.
Toinen asia, johon tulen kiinnittämään huomiota jatkossa on lentäminen, joka on moninkertaisesti ilmastolle tuhoisampi liikkumiskeino esim. yksityisautoiluun verrattuna. Tulen tämän vuoden aikana lentämään yhteensä n. 8-10 tuntia. En tiedä tarkalleen mitä se merkitsee hiilijalanjälkeni kannalta mutta ensi vuonna luku tulee olemaan alhaisempi, ehkä ja toivottavasti 0.
Taloudessamme kierrätetään ja lajitellaan jätteita, tosin ei muovia. Suurin osa käyttötavaroista (vaatteet, kalusteet jne.) pyritään ostamaan käytettyinä. Tosin tätä kirjoittaessa huomaan, että päälläni on kaksi H&M-ketjun vaatekappaletta. Parannettavaa löytyy tältäkin osa-alueelta.
Edellä mainitsemani toimet tuntuvat oikeilta ja lohdullisilta. Ne tuovat ainakin hieman toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kuinka paljon yksilön valinnoilla lopulta on merkitystä? Pelkään, ettei riittävästi. Älkää ymmärtäkö väärin; ympäristöystävällinen elämäntapa yksilötasolla ei ole merkityksetön. Sen merkitys ei kuitenkaan ole tarvittavan suuri nykyisten ennusteiden valossa.
Valtiot ja päättäjät, please help
Todellisen korjausliikkeen pystyvät tekemään valtiot ja niiden päättäjät. Alussa mainitsemani IPCC:n raportti on siinä mielessä poikkeuksellinen tiedeyhteisön koostama selvitys, että siinä on annettu konkreettisia toimia, joihin on globaalisti ryhdyttävä, jotta esitetyt äärimmäisskenaariot eivät toteudu pahimmassa mahdollisessa mittakaavassa.
Muutoksen pitäisi tapahtua globaalisti ja sen pitäisi tapahtua muutamassa vuodessa, jotta estämme maapallon lämpenemisen 1,5 celsiusasteella.
Mikäli lämpenemistä ei pysäytetä, voivat seuraukset olla pahimmillaan mm. jo nyt kuivuudesta kärsivien aluiden totaalinen aavikoituminen ja maanviljelysalueiden häviäminen, joka taas johtaa ruokatuotannon vaikeutumiseen ja pahimmassa tapauksessa nälänhätään.
Jotkin rannikkoalueet ovat jo nyt kokeneet ankarien tulvien seurauksena mm. juomaveden sekoittumista suolaveteen puhumattakaan asuinrakennusten vaurioitumisesta. Merenpinnan nousu korreloituu maapallon lämpenemisen kanssa. Lisäksi äärimmäiset myrskyt tulevat olemaan säännöllisiä sekä alati voimakkaampia.
Nämä tapahtumat johtavat siihen, että ihmiset joutuvat jättämään sietämättömät asuinalueensa ja siirtymään turvallisemmille alueille. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ei ole välttämättä mitään verrattuna ilmastonmuutosta pakenevalle virralle.
Mikä neuvoksi?
Yksi potentiaalisesti käänteentekevistä ratkaisuista poiki viime viikolla keksijälleen taloustieteen Nobelin palkinnon. William Nordhaus kehitti idean, joka Nobel-komietan mukaan "integroisi ilmaston muutoksen pitkän tähtäimen makrotalouden analyysiin" (vapaa käännös). Mieleenpainuvin ajatus Nordhausin analyysissa oli hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu globaalilla tasolla. Näin markkinavoimat ohjaisivat maailmantalouden panostamaan kestävämpiin ratkaisuihin.
Nordhausin mallia pidetään laajalti yhtenä tehokkaimmista ratkaisuista ilmastonlämpenmisen pysäyttämiseksi. Enää on jäljellä eri valtioiden integroiminen se lainsäädäntöönsä ja toimintatapoihinsa. Aika näyttää miten tässä onnistutaan.
Mitä jos...?
Eniten ilmaston lämpenemisestä tulevat kärsimään jo siitä eniten kärsineet: köyhimmät ja vähäosaisimmat osat maapallolla. Rikkaat valtiot tulevat selviämään joten kuten kahdenkin celsiusasteen noususta. Geenimanipuloidulla ruualla pystytään paikkaamaan ruuan vähyyttä ja kehittyvällä teknologialla suojautumuaan ja mahdollisesti jopa poistamaan hiilidioksidia ilmakehästä.
En osaa kuitenkaan sanoa mihin kaikki ilmaston lämpenemistä pakenevat ihmiset tullaan sijoittamaan. Heitä on nimittäin tulossa.
Palataan vielä lopuksi yksilöön, koska loppujen lopuksi niitä me kaikki olemme. Vaikka yksittäiset teot saattavat tuntua merkityksettömiltä, aion jatkaa niiden tekemistä ilmaston hyväksi. Rohkaisen myös muita vähintään tiedostamaan valintojensa seurauksia. Se on jo askel oikeaan suuntaan.
En aio tuputtaa kasvisruokavaliota tai lentomatkailusta luopumista kenellekään. Kehoitan ainoastaan miettimään millaiset perustelut tehdyille valinnoille antaa, oli kyseessä sitten lentäminen tai lihansyönti. En ole itse täydellinen esimerkki ilmastoihanteellisesti elävästä ihmisestä. Pyrin kuitenkin vähintään tiedostamaan ilmastoasiat kaikessa mitä teen.
Toivon, että maailmamme päättäjät tiedostavat ja tulevat tekemään oikeat ratkaisut riittävän nopeasti. Toivon myös, että media kantaa vastuunsa ja pitää ilmastokeskustelun esillä sopivissa määrin eli koko ajan. Toivon, että ihmiset jaksavat toimia aktiiviesti ilmastoasioiden edistämiseksi ja vaatia valtioiltaan toimia. Tämän päiväinen Ilmastomarssi on hieno esimerkki tästä.
Toivon itseni, läheisteni ja kanssaihmisten puolesta, että maapallolla on hyvä elää kymmenienkin vuosien päästä.
En ole tällä hetkellä odottava vanhempi. Olen kuitenkin ollut ja viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, mitä ympärilläni olevat odottavat vanhemmat saavat kuulla ja kokea.
Huomioitavaa on, että en ole koskaan ollut raskaana. Havointojeni ja uskomusteni perusteella raskaana oleva nainen saa kuulla kliseitä kliseen perään. Puhumattakaan siitä jatkuvasta kysymyspatterista, joka raskaana olevaa kohtaan heitetään useita kertoja päivässä (poika vai tyttö, supisteleeko jo, koska laskettu aika, oletko lihonut, oletko pahoinvoiva jne.) Tätä kestää siitä hetkestä, kun raskaus on julkista tietoa aina siihen asti, kun synnyttäminen on koettu. Sen kälkeen alkavat tietenkin eri aiheet, joista ehkä lisää myöhemmin.
Tarkoituksenani ei ole valittaa ihmisten käytöksestä odottavia vanhempia kohtaan. On aivan luonnollista, että tulokas ja edessä häämöttävä vanhemmuus herättää jutustelua. Haluan yksinkertaisesti tuoda esille joitain melko kliseisiä asioita, joita odottava vanhempi saattaa kohdata. Ne voivat olla sutkautuksia, puheenaiheita tai puheenparsia. Käyn seuraavaksi läpi havaintojani ja kokemuksiani.
"Ota lisää vaan. Sähän syöt tällä hetkellä kahden edestä!"
Tätä ensimmäistä saavat kuulla raskaana olevat naiset. Olen todistanut vierestä tämän useammin kuin jaksan laskea. Raskaana olevan naisen läsnäollessa osaan jo ennustaa tietyissä tilanteissa, että joku heittää tämän. Työpaikan kahvipöydässä on tarjolla kakkua tai pullaa. Naispuolinen kollega toteaa, että pulla maistuu hyvälle. Yhden tai kahden sekunnin sisällä joku (yleensä naispuolinen) työkaveri kehottaa puoliksi huumorilla, puoliksi tosissaan raskaana olevaa syömään kunnolla, koska ruokailee kahden puolesta.
Aluksi pidin tätä sutkautusta lähinnä lievästi huvittavana. Sitten se alkoi hieman ärsyttää. Nykyään nautin tilanteista, joissa saan ennustaa sen tulevan ja sanon sitä itsekin (sarkastisesti). Pitääkö tämä edes paikkaansa millään mittarilla?
"Silloin, kun minä olin synnytämässä..."
Synnytystarinat. Äitien inttijutut. Kaikilla on oma, hieman muista eroava kerrottavana. Ensin voisi luulla, että näitä pääsevät kuulemaan lähinnä odottavat naiset mutta miehenä voin vahvistaa kuulleeni vähintään toistakymmentä erilaista synnytystarinaa odotuksemme aikana. Osan tarinoista kuulin useammin kuin kerran.
Synnytystarinat voivat olla ensimmäisinä kertoina ihan hauskaa kuunneltavaa mutta nekin alkavat hieman toistaa itseään. Kaava menee jota kuinkin näin: Olin paikassa x, kun lapsivedet menivät. No siitä sitten lähdettiin kiireesti sairaalaan, jossa vietin ajan x ennen kuin edes pääsin synnytysaliin. Kivut olivat kovat. Sain kipulääkkeen x ja kivunlievityksen y. Lopputuloksena syntyi lapsi.
Esimerkki on melko kärjistetty muttei kovin kaukana omasta kokemuksestani. Yksi asia, mistä olen ollut mielissäni muiden synnytystarinoita kuunnellessani on ollut se, ettei kukaan yritä kaunistella sen aikana koettuja tuntemuksia. Sattuu ihan perkeleesti on yksi kuulemani kuvaus ja vierestä seuranneena uskon sen olevan melko lähellä oikeaa totuutta.
Asia, jonka olen synnytystarinoita kuunnellessani huomannut, on olettamus siitä, että miehet pyörtyilevät säännöllisesti synnytyksen aikana. Ikään kuin olisi harvinaisempaa, että mies pysyisi tolpillaan koko toimituksen ajan. Itse en synnytyksen aikana kokenut tajunnanlähdön olevan lähellä missään vaiheessa. Ehkä elokuvat ovat vääristäneet ihmisten kuvaa miesten osasta synnytyksen aikana.
"Nauti nyt vielä nukkumisesta, kun voit..."
"...koska lapsen synnyttyä et tule nukkumaan ainakaan kymmeneen vuoteen kunnolla kjäh kjäh kjäh! (ilkikurinen nauru)" Ah, tämä on oikea klassikko. Molemmat odottavat vanhemmat saavat kuulla tämän vähintään muutaman kerran raskauden aikana.
Yleensä sävy on jopa hieman vahingoniloinen. Sanojana on aina joku jo hieman isompien lasten vanhempi. Tämä on myös oikeastaan pelottelua, jonka pyrkimyksenä on murskata tulevien vanhempien usko siihen, että kunnon yöunet ja vanhemmuus voisivat olla kaksi samanaikaisesti tapahtuvaa asiaa.
Höpö höpö, sanon minä. On varmasti tapauksia, joissa lapsi ei tahdo nukkua hyvin vuosiin mutta ainakin omalla kohdallani yöuniani ei ole (vielä) riistetty. Älkää käsittäkö väärin; olen ollut ja olen lähes koko ajan (koko ajan toki vähemmän) väsynyt. Kuitenkaan todellisuus, jolla pelotellaan (yöunet bye bye forever) ei koskaan ole toteutunut. On luonnollisesti ollut kausia ja öitä, jolloin on valvottu.
Pääsääntöisesti sanoisin silti meidän selvinneen vähällä valvomisella.
Vanhemmuus mainitaan koko ajan. Kaikkialla
Tultuani isäksi, minua on puhuteltu hyvin usein leikkisästi isänä, iskänä, faijana jne. Se tuntui hieman kummalliselta. Totuus on se, että vaikka vanhemmuus tietenkin muutta vanhemman elämän, ei ihminen lopulta niin kauheasti muutu. Puhun jälleen tietenkin vain omasta kokemuksestani. En tiedä kutsutaanko tuoreita äitejä mutseiksi, äisköiksi tms.
Olen havainnut tätä isäksi puhuttelemista mm. kollegoideni ja ystävieni toimesta. Aloitettuani tämän blogin olen saanut kuulla myös itseäni kutsuttavan Dädäksi. Ansaitusti kaiketi. Odotan vielä, koska Tapsa ensimmäisen kerran kutsuu minua jollakin em. nimikkeistä. Luulen, että sen päivän tulen muistamaan.
Hyväntahtoista tarinointia
Odottava vanhempi saattaa törmätä mm. näihin kliseisiin kerran, useasti tai ei koskaan oman yhdeksän kuukauden ajanjakson aikana. Usein juuri raskaudesta kertominen tai sen paljastaminen kirvottaa osan em. kliseistä.
Sen haluan silti mainita, että raskaudesta kertominen muille on lähes poikkeuksetta mukava toimitus. Kannattaa sen jälkeen vain varautua kuulemaan edellä mainittuja heittoja ja keskusteluja. Useammin kuin kerran.
Niistä kannattaa kuitenkin napata juttuja mukaansa. Ehkä oppiakin jotain. Lisäksi sivistyneen ihmisen tavoin kuunnella kohteliaasti ja ainakin teeskennellä nauttivansa ja huvittuvansa. Kliseitä laukova tyyppi on perimmiltään yleensä vain mielissään kohta alkavasta vanhemmuudestasi. Koska onhan se aika hieno asia.
