Pahoittelen klikkisyötti-otsikkoa mutten keksinyt parempaakaan. Pahoittelen myös reilun kahdeksan kuukauden hiljaiseloa blogitekstien suhteen. Blogin kirjoittamatta jättäminen ei ole tarkoittanut kahdeksan kuukauden ajanjaksoa elämässä, jonka aikana mitään kertomisen arvoista ei ole tapahtunut. On tapahtunut paljonkin (Tapio on mm. oppinut aika eteväksi puhujaksi! Siitä lisää tässä tekstissä). Syyksi blogauksen vähäisyydelle vuonna 2019 en osaa antaa oikeastaan muuta kuin inspiraation puute. Ja laiskuus. Lähinnä laiskuus. Mutta tästä lähtee:
"Enpäs osannut ennen isäksi tuloa ajatella, että..." on lause, jonka voisin päättää lukemattomilla eri tavoilla mutta tähän tekstiin valitsin aiheen, joka on esillä, koska on elokuu. Elokuu on kesän viimeinen kuukausi. Elokuussa alkavat koulut, monilla työt kesäloman jälkeen ja myöskin päiväkodit. Näin myös meillä.
Tapio vietti kesälomaa ruhtinaalliset 1,5 kuukautta. Poju nautti lomailusta täysin siemauksin mm. syömällä niin paljon, että neuvolassa hienovaraisesti kehoitettiin vähentämään herkkujen määrää, koska "painokäyrä on hieman plussan puolella". Mielestäni 2-vuotiaan painonvartiointi oli ajatuksena lähinnä huvittava mutta allekirjoitan erityisesti sokerista luopumisen varsinkin nukkumaanmenoajan lähestyessä terveisin 1,5 tuntia nukuttamisaikaa on n. 1 tunti liikaa nukuttamisaikaa.
Mistähän olin puhumassa? Toden totta: Elokuussa kesälomat päättyvät eivätkä tarhalaiset ole poikkeus. Tapio aloitti toisen tarhalukukautensa elokuun puolessa välissä lomailtuaan yli puolet kesästä. Yritimme puolisoni kanssa kertoa toistuvasti Tapsalle päiviä ennen tarhaan paluuta, että kohta hän palaisi tarhakuvioihin ja poju vaikutti olevan sinut asian kanssa (todennäköisesti asian todellinen ydin ei vielä täydellisesti mennyt ymmärrykseen).
Tarhaan lähdettiin reippaissa merkeissä. Vein hänet tarhaan aamulla, jonka jälkeen suuntasin itse työpaikalle. Tapio hääräili reippaasti aamutoimet kuntoon ja kaikki sujui kotona sujuvasti. Matka tarhalle taittui fillarin selässä. Tapio on innokas pyöräilijä. Tai oikeastaan pyörän selässä matkustaja.
Päästyämme tarhan alaovelle Tapio alkoi hieman huolestuneena toistella sanaa "äiti" ja arvasin hänen tunnistavan paikan, johon olimme tulleet. Pyörän selästä noustuamme poju ei ottanut askeltakaan ja tarrautui syliini kuin pieni apina ja itku alkoi kiihtyä kavutessani ylös tarhan portaita.
Kenkiä pois ottaessa poju huusi täysillä eikä mikään sanomani tai tekemäni asia tuntunut helpottavan tilannetta. Sivuhuomiona koen tarpeelliseksi tuoda esille sen, että ensimmäisen tarhavuotensa aikana Tapio oli ensimmäistä paria viikkoa lukuun ottamatta erittäin reipas tarhaan tulija eikä itkusta ollut aloittamisen jälkeen tietoakaan.
Saatuamme kengät pois ja tossut jalkaan, pojun kasvot olivat kyyneleistä märät. Samassa tein huomion tarhan yleisestä äänimaailmasta. Kaikkialta kantautuvaa lasten itkua eri tasoisena ja äänenvoimakkuudeltaan vaihtelevana. Silloin sen tajusin: muitakin lapsia taitaa hieman harmittaa kesäloman päättyminen ja todellisuus siitä, ettei enää saakaan viettää päivän jokaista hetkeä omien vanhempien kanssa.
Samalla tajusin asian, joka toimii tämän tekstin otsikon täydentävänä fraasina: Enpäs tajunnut, että lastentarhat ovat aika ankeita paikkoja elokuun puolivälissä.
Joka puolella huutavia, vanhempiaan kaipaavia lapsia. Kaikkia rääkyviä ihmisenalkuja yhdisti vaikeroinnin ja valituksen lisäksi yksi ajatus: en halua jäädä tänne yksin ilman sinua, isä tai äiti.
Näin oli kuitenkin määrä tapahtua.
Sain pojulle tossut jalkaan ja kädet pestyä, jonka jälkeen suuntasimme aamupalahuonetta kohti. Vastassa oli tuttu täti mutta paniikinomaisesti Tapsu tarrautui syliini eikä suostunut päästämään irti. Olin tehnyt päätöksen, etten pitkitä jäähyväisiä turhaan vaan luovutan pojan ja lähden. Kävellessäni käytävää pitkin ulko-ovelle kuuntelin Tapion huudahduksia: "äiti! isi! mummu! äijä!". Riipaisevaa mutta parempi vain lähteä nyt, ajattelin.
Olin oikeassa ja nyt tämä vaikea tarhan aloittamisvaihe onneksi vaikuttaa jo jääneen taakse ja Tapio on jälleen löytänyt reippautensa myös tarhaan jäämisen hetkellä. Yhteensä viisi tarha-aamua se otti. Toivon, että tulevan elokuun aikana on helpompaa palata tarhaan mutta havaintojeni perusteella korkeampi ikä ei tee tarhaan palaajasta yhtään sen urheampaa. Ehkä jopa päinvastoin. Oh well. Onneksi ensi elokuuhun on vielä aikaa.
